Kysymys:

Ostin yritykselleni auton. auto ei kestänyt kahtatuhatta kilometriä. Jakopäänhihna petti ja kone senmyöten. auto oli vm.99 ja hinta 15th e, kustannusarvio noin 2500e. Autoliike ei ala millekkään kun sanoo ettei ole heidän vika.

Jääkö tämä minun maksettavakseni? Onko autoliikkeellä jokin peruste jättää korjaamatta virhe kun en ole kuluttaja? kauppalaissa mainitaan tavaran virheellisyydestä, mutta se ei heitä tunnu liikuttavan. Luulin että autoliikkeestä olisi turvallista ostaa auto mutta nyt ajatukset ovat toiset.

Tapio Ketonen:

Kuluttajansuojalaki koskee vain tapausta, jossa kauppias myy kuluttajalle. Jos ostajana on yritys, kuluttajansuojalaki ei toimi.

Ilman suojaa ei ostaa silti ole, sillä kuten totesit, kauppalaki on tällöin sovellettava laki. Ongelma on kuitenkin se, että et saa mistään ilmaista oikeudellista apua kuten kuluttaja, yrityksille ei ole kunnallisen kuluttajaneuvonnan kaltaista palvelua. Joudut siis itse nostamaan oikeusprosessin myyjäliikettä vastaan.

Pienelle yritykselle tämä on hankalaa ja kallista. On palkattava asianajaja, ja koko ajan on muistettava myös se, että Suomen oikeuslaitos ei välttämättä anna oikeaa tai ainakaan oikeudenmukaiselta tuntuvaa päätöstä. Jutun voi siis myös hävitä, ja tällöin yleensä myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut tulevat omien lisäksi maksettavaksi.

Asiasta kannattaa kuitenkin neuvotella lakimiehen kanssa. Voihan olla, että jo lakimiehen yhteydenotto autoliikkeeseen saa sen harkitsemaan tilannetta uudelleen.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.