Kysymys:

Mistähän etsisi vikaa, kun Legacy vm 92 1.8l, ei lähde kovemmalla pakkasella käyntiin? Ei vaikka olisi lämmittyksessä. Raja tuntuu olevan -20. Siihen asti lähtee. Lämmitin toimii ja kaikki suodattimet, tulpat yms on vaihdettu. Tankki on pidetty täynnä. Eikä auta yhtään, käyttääkö masinolia tms. Käynnistettäessä saattaa kerran hurahtaa ja sitten ei. Ikäänkuin ei saisi bensaa. Joskus lähtee kaasupohjassa käyntiin, mutta käy huonosti. Ikäänkuin kahdella sylinterillä ja kun laskee kierroksia, sammuu heti.

Tapio Ketonen:

Mystinen juttu. Yleensä käynnistymättömyyteen on kolme syytä. Kipinä puuttuu, bensaa ei tule sopivasti eli lainkaan tai tulee liikaa ja kolmanneksi käynnistysmoottori ei pyöritä riittävällä nopeudella.

Voi olla, että jossakin joko sytytykseen tai polttonesteen toimittamiseen liittyvässä osassa on kylmäkatkos. Itselläni oli akoinaan VW Transporter, joka ei suostunut käynnistymään eikä edes lupaamaan, jos pakkasta oli parikymmentä astetta. Sitten vaihdoin sytytyspuolan, ja ongelma poistui. Siellä ilmeisesti oli jonkinlainen katkos.

Legacyssa tuollainen ongelma voisi piileskellä vaikkapa bensapumpussa, sehän ei moottorin lämmityksestä lämpene. Mutta olisikohan joku kuullut vastaavista ongelmista ja ennen kaikkea siitä, miten asia saataisiin kuntoon?

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.