Kysymys:

Hankin -95 Chrysler Neonin joulukuun lopulla. Tämän jälkeen autosta korjattiin oven saranat myyjäliikkeen piikkiin.

Nyt auton kytkinvaijeri on poikki. Katsastuksessa todettiin, että kannen tiiviste vuotaa vähän. Olenko minä autoista mitään ymmärtämättömänä vastuussa näistä virheistä, vai onko autoliike, joka ajoneuvon myi, osa/kokonaan vastuullinen? Entä kaupan purku? Erityisesti tiivisteen vuotaminen on todennäköisesti ollut tiedossa myyntihetkellä. Olen ajanut ao. autolla oston jälkeen vain muutamia satoja kilometrejä (ml. 180 000 km).

Auto on nyt korjattavana merkkiliikkeessä. Vaijerin korjaus maksaa 230 €, kannen tiivisteen vaihto tulevaisuudessa 450 €!

Tapio Ketonen:

Kytkinvaijerissa on mitä ilmeisimmin ollut vikaa jo kauppaa tehtäessä, joten mielestäni se on kuluttajansuojalaissa tarkoitettu piilevä vika. Sama koskee myös kannentiivistettä. Alkava vuoto kehittyy vähitellen, joten myös tämä vika on ilmeisesti ollut autossa kaupantekohetkellä.

Koska kaupanteosta on noin vähän aikaa, lähtökohta on se, että myyjän pitää pystyä osoittamaan, että ko. kohteissa EI ollut vikaa kauppaa tehtäessä. Myyjä on siis periaatteessa vastuussa.

Myyjän vastuuta voisi rajoittaa lähinnä se, että jos myyjä pystyy osoittamaan, että ko. viat olisivat olleet havaittavissa, jos auto olisi huolellisesti tutkittu ennen kaupantekoa. Kummankin vian kohdalla tuo olisi ilmeisesti ollut perin hankalaa, koska vaijeri ei välttämättä varoita ennen katkeamistaan ja pieni vuoto kannentiivisteessä ei välttämättä tule ilmi kuin kannentiivisteen vuotoa erikseen testattaessa - ilmeisesti katsastusasemalla käytettiin jäähdyttimen tulpan tilalle laitettavaa vuodonilmaisinta. Mikään normaali katsastuksessa tutkittava asiahan tuo ei ole, eikä kukaan autonostajakaan kulje ostoksilla vuodonilmaisin taskussa.

Et kertonut, onko auto korjattavana samassa liikeessä, josta sen ostit. Mikäli näin ei ole, etkä ole asiasta myyjän kanssa sopinut, silloin korjaus mitä ilmeisimmin menee sinun piikkiisi. Myyjälle on näet annettava mahdollisuus hoitaa itse vika kuntoon. Myyjä tuskin maksaa, jos toimitat hänelle ensimmäisenä yhteydenottona merkkikorjaamon laskun. Mitään velvollisuutta tähän ei ole.

Ota nyt ainakin siitä vuotavasta kannentiivisteestä yhteys myyjään pikimmiten ja neuvottele, mitä asialle pitäisi tehdä. Kaupan purkaminen on äärimmäinen toimenpide, johon tuskin löytyy perusteita noin vähillä ja helposti korjattavilla vioilla. Lisäksi purku on ostajalle yleensä epäedullinen, ajetut kilometrit tulevat hintoihinsa.

Jos auto muuten miellyttää, tuskin se siitä kaupan purkamisesta paranee. Neonin ikä alkaa jo hipoa yhdeksää vuotta, joten ei sen pitäisikään olla uuden veroinen. Vikoja ilmaantuu varmasti jatkossakin, mutta se on normaalia. Kaupantekohetken piiloviat pitää tietenkin saada kuntoon.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.