Kysymys:

Ostin 1999 Ford Mondeon farmarimallin. Auto oli joka suhteessaan ensinäkemältä hieno ja hyvin pidetty. Sitten kuitenkin ilmeni sellainen seikka, että takaluukun kahvan asennus alkuvaiheessaan on tehty siten että se rikkoo korin maalipinnan ja näin ollen ruostumiselle oivat olosuhteet. Tämä on ollut kuulemma yleinen ilmiö Ford farkuissa.

Tiedustelin kyseistä asiaa Fordin asiakaspalvelusta, ja he vastasivat, että näitä ilmoituksia on tullut muiltakin, joten pyysivät ottamaan yhteyttä lähimpään piirimyyntiliikkeeseen. Niin tein ja esitin sitä tyyppivikana, mutta asia ei saanut heiltä mitään sympatiaa. Voidaanko tämän laatuista virhettä pitää tyyppivikana joka esiintyy usean vuoden aikana eikä asian parantamiseksi tehdä mitään?

Tapio Ketonen:

Mitä ilmeisimmin tuo tietenkin on tyyppivika, mutta kun auto on jo viisi vuotta vanha, niin tuskin sitä enää saa menemään minkään takuun piikkiin, ellei ole armoitetun hyvä puhumaan. Ongelma, on se, että on perin vaikea osoittaa, että ruostuminen olisi aiheutunut rakenneviasta eikä kätöstä ja mahdollisesta huonosta hoidosta tai liian voimallisesta käsittelystä.

Yleensäkin farmariautojen takaluukut ovat erittäin alttiita ruosteelle, ja tuollaisia ngelmia esiintyy aika monessa muussakin autossa. Maali on vielä pehmeää siinä vaiheessa, kun kahva asennetaan, joten maalipinta vaurioituu helposti. Vaurio voi myös aiheutua kahvan liian voimakkaasta vetämisestä tai painamisesta, joten takuukorjauksen saaminen voi olla aika vaikeaa. Noin iäkkään auton kohdalla se on mielestäni jo hyvin epätodennäköistä.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.