Kysymys:

Jotkut väittävät, että kytkimen painelaakeri tms. kuluu, jos liikennevaloissa pitää kytkinpoljinta pohjassa. Ilmeisesti aika monet ainakin uskovat tähän, koska liikennevaloista lähtiessä monet ryhtyvät arpomaan vaihdetta, kun liikkeellelähtö olisi huomattavasti nopeampaa, jos vaihde olisi valmiiksi arvottuna. Tosin, onhan tuo vaihde valmiiksi päällä liikkeellelähtö ehkä aavistuksen vaikeampi oppia kuin käsijarrulla lähtemeinen ja vaatii hyvän tuntuman autoon. Mutta kuitenkin.

Talonpoikaisjärjellä ajateltuna tämä nopeampi tapa nimenomaan vähentää auton kulumista. Säästetään yksi vaihteensiirto ja lisäksi säästyy omaa, että muiden polttoainetta, kun enemmän autoja ehtii liikkeelle liikennevalojen aikana.

Miten on, onko autoissa eroja niin, että toisissa kannattaa käyttää toista ja toisissa toista tapaa?

Tapio Ketonen:

Kun kytkintä painetaan, painelaakeri pyörii ja sitä rasitetaan. Tokihan se tietenkin kulu, kaikki kuluu joka liikkuu. Mutta useimmitern nykyautoissa painelaakeri pyörii koko ajan, kytkinpolkimen paino lepää vaijerin välityksellä painelaakerin kuormana.

Kytkintä painettaessa myös kampiakselin päittäislaakerointi joutuu rasitukselle. Painelaakerihan painaa kytkinasetelmaa työntämällä levyjousen keskiöosaa moottorin suuntaan. Tämän voiman ottaa vastaan kampiakselin päittäislaakerointi. Normaalisti laakeroinnit eivät näistä suuremmin pahastu.

Entisaikaan kytkinasetelmassa oli yleensä kolmen irrotusvivun päähän ripustettu irrotusrengas, ja sitä painettiin joko painelaakerilla tai laakerin paikalla olleella hiilirenkaalla. Hiilirenkaan pitäminen pitkään painettuna kulutti sitä turhaan, joten kuljettajia varoitettiin erityisesti, ettei kytkintä saa pitää pitkään pohjassa.

Kytkintä on toki turhaa pitää painettuna minuuttikaupalla. Valojen vaihtumisen pystyy aina ennakoimaan, ja vaihteen voi kytkeä vähän ennen valojen vaihtumista. Näyttää vain olevan niin, että monet joutuvat ennen liikkeellelähtöä vielä opettelemaan uudelleen myös vaihdekepin paikan!

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.