Kysymys:

Minulla on VW Passat Variant 1.8T (vm 04). Ohjekirja kertoo polttoainesuositukseksi 95/98. Alareunassa on huomautus, että pieni tehonhukka käytettäessä ysivitosta. Onko oktaaniluvulla kyseisessä mallissa merkitystä moottorin kestoa mitatessa? 98 oktaanista käyttämällä saavutetaan tämän logiikan (ja huoltokirjan) mukaan suurempi teho ja pienempi kulutus. Jälkimmäisen suhteen olen tosin hiukan skeptinen. Kumpaa siis kannattaa käyttää ja millä perusteilla?

Tapio Ketonen:

Nykyaikaisten autojen moottorit on varustettu nakutustunnistimilla, jotka nakutuksen ilmetessä muuttavat esimerkiksi sytytysajoitusta tai polttonesteen syöttöä siten, että nakutus loppuu. Näin ollen moottorille vaarallista nakutusta ei pääse ilmenemään, joten autossa voidaan huoletta käyttää myös 95-oktaanista 98-oktaanisen asemesta.

Korkeapuristeisen moottorin haittana on herkkyys nakutukselle eli hehkusytytykselle. Palotilassa oleva karsta jää edellisen palamisjakson jäljiltä hehkumaan, ja kun uusi annos polttonesteen ja ilman seosta ilmetään sylinteriin, se syttyykin jo ennen kipinän tuloa. Koska mäntä jatkaa vielä matkaansa ylöspäin, vaikka palaminen saa kaasut jo paisumaan, moottori ikäänkuin potkaisee takaisinpäin. Pyörimisliike vie silti männän ylös, mutta rasitukset kasvavat paljon suuremmiksi kuin ajallaan tapahtuvassa syttymisessä.

Jos ajamista jatketaan näissä olosuhteissa eli nakutuksen jatkuessa, lämpötila palotilassa nousee liian korkeaksi. Tämä saa männän kuumenemaan liiaksi, ja se saattaa rikkoutua.

Nakutuksen lopettamiseen riittää yleensä jo pienikin muutos sytytysajoituksessa. Se saa palamislämpötilan laskemaan, jolloin hehkuva karsta jäähtyy.

Suomen olosuhteissa nakutuksen estosta aiheutuvaa tehohäviötä ei käytännössä huomaa, eikä moottoria useinkaan pystytä rasittamaan niin paljon, että nakutusta edes alkaisi ilmetä. Kalliimman 98-oktaanisen käyttö siis tuskin tuo havaittavia etuja suomalaiselle käyttäjälle. Saksan täyskaasuajo moottoritiellä on aivan eri asia, siellä ero tuntuu selvemmin.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.