Kysymys:

Kerropa, nyt Ketonen miksi rengastestit tehdään sen kokoisilla renkailla kun ne nyt tehdään. Väitätte vielä, että se on yleisin koko tämän päivän autoissa.
Tämä pitää varmaan paikkansa, mutta totuus onkin jo sitten hieman toisen näköinen.
Fakta vaan on, että Suomessa myytävistä renkaista koot 155R13, 165R13 ja 175/70R13 hallitsevat jopa yli 40 % myydyimmistä renkaista. Talvirengas puolella ed. koot näyttelevät jopa yli 50 % myydyistä talvirenkaista.
Asian on tutkinut useampi eritaho ja tieoa löytyy myös jopa netistä.
Varmistin tiedon vielä kahdesta kaupungin suurimmasta rengas-liikkeestä.
Joten kenen tieto tässä nyt mättää, vai ollaanko toimituksessa liikeellä mutu-tuntumalla? Vai onko niin, että tehtaat satsaavat tuotekehityksessä nimenomaan johonkin tiettyyn rengaskokoon, joka tietysti selittäisi testeistä aika paljon.

Tapio Ketonen:

Suomen autokanta on vanhaa. Keski-ikä on yli kymmenen vuotta ja romutusikä reilut 18 vuotta. Aina 80-luvun lopulle saakka nuo mainitsemasi koot olivat yleisimpiä.

90-luvun alussa yleisen kiinnostuksen keskittyminen törmäysturvallisuteen toi hetkessä automalleihin muutaman sata kiloa painoa lisää. Tästä syystä mainitut koot alkoivat jäädä jo hieman alamittaisiksi. Kun vielä kaikki mainosmiehet ovat koko ajan rummuttaneet matalaprofiilirenkaiden hyvännäköisyyttä ja niiden ylivertaista ajettavutta, ostajat ovat alkaneet uskoa tähän aivopesuun ja hyväksyvät uudemmilta malleilta aika eksoottisenkin matalan rengasprofiilin.

Tilanne on vielä lisäksi se, että vaikka vanhoihin autoihin ostetaankin määrällisesti enemmän renkaita, niiden ostajat metsästävät useimmiten halpoja kumeja, eivät niinkään huippupitoa.

Tämä nyt tietenkin on aika karkeaa yleistämistä, mutta lisäksi uudet matalaprofiiliset ovat aika lailla kalliimpia kuin nuo vanhat koot, joten uudempiin automalleihin sopivien renkaiden testaaminen on meidän mielestämme perusteltua.

Kyllähän valmistajat tietysti satsaavat näihin uusiin kokoihin eli 50-65-sarjoihin. Ja ennen kaikkea markkinointi satsaa. Sitäpaitsi aika moneen autoon ei enää sovi edes 70-sarjan rengas. Jarrujen kokoa on kasvatettu huimasti, ja vanteen pitää olla suuri verrattuna koko pyörälle varattuun tilaan.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.