Kysymys:

Huomasimme sukulaismiehen kanssa, että hänen E-Carinansa (-96-mallia, metalliharmaa) kaikki ovet ovat alkavassa ruosteessa alareunasta, sisäpuolelta kohdasta, jossa pelti on taivutettu kaksinkerroin. Ruoste on lisäksi leviämässä alhaalta ovien ulkopintoihin. Auto on kahdesti suojaamossa käsitelty, pesty ja vahattu säännöllisesti sekä ulkona säilytetty.

Olisin ostanut häneltä auton, kun kilometrejä on kertynyt vain vajaat 60 t. Mutta hän sanoi, ettei halua sukulaistaan kiusata myymällä autoa, jota täytyy loputtomasti vastedes paikkailla.

Mikä on käsityksesi, voiko tuollaista ruostevauriota korjata muuten kuin vaihtamalla ovet, mikä ei ole taloudellisesti järkevää tuon ikäisessä vehkeessä?

Tapio Ketonen:

Tuo ovien alasauma on juuri se pahin ruostekohta monissa autoissa. Kolminkertainsen pellin rakoihin ei mikään suoja-aine etene, ja kun sitten vielä saumaa peittävä kitti ei pidäkään kunnolla vaan päästää ruosteen alleen, niin siinäpä tuo sitten onkin.

Ei niitä ovia kannata vaihtaa. Helmoihin voi vaihtaa uudet alaosat, jos pelti on niin pahoin mädäntynyt. Ensi vaiheessa tekisin kuitenkin niin, että puhdistaisin ruosteet sieltä alareunasta oikein kunnolla, vetäisin siihen puhtaalle pellille mieluusti sinkkipitoisen pohjamaalin, tarvittaessa paklaisin pinnan sileäksi ja maalaisin ovien alareunat. Tuolla pääsisi varmaan ainakin vuoden päivät eteenpäin, todennäköisesti enemmänkin. Sitten vain taas sama homma uudelleen.

On muistettava, että ei se auto enää ole muutenkaan aivan uusi, joten kyllä pienet kauneusvirheet helmoissa kannattaa hyväksyä. Eivät ne kauempaa katsottuina näy, eivätkä muutenkaan haittaa menoa.

Ovihelman maalaamiseen ja muuhunkin pieneen korjailuun on todella kätevä vehje askartelijoiden käyttämä kynäruisku. Kun vain hankkii oikean väristä maalia, sillä saa tuollaiset pienet vauriot maalattua piiloon todella kätevästi. Itse ostin ruiskun halpamyymälästä alle kympillä. Paineilmaahan tuo tarvitsee, mutta sitä saa vaikka askartelupuodista pienissä pulloissakin.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.