Kysymys:

Kerropa,minkälaisia tutkimuksia Suomessa on tehty esimerkiksi auton ostoon vaikuttavista tekijöistä tai autokaupasta ostajan näkökulmasta?kun on ollut paljon puhetta autokauppojen huonosta palvelusta.

Tapio Ketonen:

Miltei kaikki autojen maahantuojat teettävät tai hankkivat tällaisia tutkimuksia - mutta niiden tuloksia ne eivät halua julkistaa. Ainoa suuri tutkimus, jossa autot pistetään niin autoina kuin palvelujensakin osalta järjestykseen on Tuulilasin vuosittain tehtävä Merkkien Merkki. Me omistamme tämän tutkimuksen, ja siksi me voimme kertoa hyvinkin tarkoin, kuinka eri merkkien palvelut sujuvat.

Olemme juuri saaneet kerättyä kokoon vuoden 2002 tutkimusaineiston haastattelemalla yli 2000 yksityisautoilijaa, joiden auton ikä on aivan uudesta 8 vuotiaaseen.

Tutkimuksemme on tehty siten, että voimme vertailla sen tuloksia myös ruotsalaisten autoilijoiden kokemuksiin. Sen tutkimuksen teettäjänä on Vi Bilägage-lehti (www.vibilagare.se). Kysymykset ovat aivan samoja kuin Suomessa siksi, että me suunnittelimme tutkimuksesta alunperin pohjoismaisen. Idea lähti meiltä Suomesta.

Netistä löydät Merkkien Merkki-tutkimukseen tuloksia. Koska olen tutkimuksen suunnitellut ja minulla on käytettävissäni niin Suomen kuin Ruotsinkin tutkimusaineistot, voin sopivassa yhteydessä täydentää netistä löytyviä tutkimustuloksia.

Muutoin kannattaa etsiä käsiin Tuulilasin eri vuosien lehti numero 6. Viimeisten 4 vuoden aikana siinä on esitelty asiaa aika seikkaperäisesti, joskin erityinen huomio on annettu kokonaistulokselle.

Vuoden 2002 tutkimuksen tulokset julkistetaan Tuulilasin kesäkuun numerossa, joka ilmestyy aivan kesäkuun alussa.

terveisin Jorma Viitanen

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.