Kysymys:

Olen pohdiskellut hieman toista puolta tähän autoverokeskusteluun. Eli jos tulevaisuudessa käytettynä maahantuotavan auton verotus laskee ja uusien autojen tehdashinnat "EU-yhtenäisyyden" vuoksi nousevat,ellei valtio laske (Hah!) autoveroa, niin väliraha uuteen autoon siis kasvaa. Jippi jee.

Mutta, kuinka paljon enemmän tehdään kauppaa käytetystä käytettyyn? Moninkertaisesti. Kuinka tässä ruletissa käy? Miten käy välirahan? Jos painopiste siirtyy yhä enemmän käytettyyn ja maahantuotuun niin uusien autojen myynti laskee. Siitä olisi loogisesti seurauksena vähän käytettyjen autojen arvonnousu. Samoten valtion verotulot vähenisivät, joka tietysti ehkä voisi vaikuttaa, jotain.

Mutta toisaalta, tuleehan niistä käytettyinä tuotavistakin autoista verotuloja valtiolle. Onko logiikassani perää?

Onko muuten tietoa, mikä on verotilanne Tanskassa? Siellähän autot ovat vielä kalliimpia kuin täällä, miten siellä on estetty käytettyjen maahantuonti?Onhan Saksa siellä huomattavasti paljon lähempänä ja EU:ssa ovat molemmat.

Olen muuten pienstä pojasta asti haaveillut päästä seuraamaan tekemiänne autovertailuja paikan päälle ja kuulemaan keskustelua. Onko haaveellani mahdollisuus joskus toteutua?

Tapio Ketonen:

Tämä kysymyslitania oli jäädä vastaamatta, mutta menköön nyt. Tällaisia röykkiöitä ei kannata lähettää, vastauksen saanti viipyy. Tämäkin oli mennä kokonaan roskiin, mutta olkoon nyt tämän kerran, seuraava tällainen kokoelma kyllä jää vastaamatta.

Käytettyjen tuonti esim. Saksasta, jossa verotuksellisin keinoin ohjataan kansaa ajamaan uusilla autoilla, ilman muuta laskee käytettyjen hintatasoa. Se taas merkitsee, että autojen arvo tulevaisuudessa laskee nopeammin. Ja tästähän seuraa edelleen, että autoilun kustannukset nousevat, koska auton vuotuiset pääomakulut nousevat.

Jos, siis jos käytettynä tuotavasta autosta maksettava vero perustuu vastaavan Suomi-auton markkinahintaan, veron määräkin vähenee autojen arvon laskiessa. Tämä taas tekee tuontiautosta edullisemman, ja taas markkina-arvo laskee. Tämä kierre tietenkin pysähtyy josakin vaiheesa, kun hintatasossa ei enää ole laskemisen varaa.

Veron tuotto tulee tätä kautta jäämään pienemmäksi, ja jos auton oston tai lähinnä rekisteröinnin yhteydessä perittävää veroa ei voida nostaa, nosto tehdään silloin tietenkin käyttöverolle. Sitä kun EY-tuomioistuin ei pääse mitenkään säätelemään.

Tanskassa asian on hoitanut markkinatalous, eli käytetyt autot halpenevat erittäin nopeasti. Näinhän ne jatkossa hoituvat Suomessakin, mutta siinä sivussa autoilun kustannukset koko tuon käytettyjen tuontihömpötyksen takia tulevat nousemaan kohtuuttoman paljon.

Autovertailun tekeminen on yleensä pitkäpiimäistä touhua, ja niitä joudutaan yleensä tekemään muiden töiden ohessa. Toki ajolenkki ja ajokokeet tehdään aina yhteen soittoon. Niiden seuraamiseen emme valitettavasti pysty järjestämään ulkopuolisille mahdollisuutta.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.