Kysymys:

Kerropa, milloin viimeksi Tuulilasi on tutkinut millaisilla, siis merkkisillä ja minkä ikäisillä, autoilla lehden lukijat ajalevat?
Joskus kun vaan tuntuu siltä, että lehti painottuu liikaakin uusiin autoihin ja kun auto on esim. minulle ajankohtainen joudun kaivelemaan parin kolmen vuoden lehdet löytääkseni, että mitä ko. autosta on kirjoitettu. Ymmärän kyllä kyllä, ettei testejä kannata tehdä käytetyille autoille, mutta ei kyllä jokaiselle uudellekaan mallille kannatisi tuhlata lehden sivuja, ainakaan tolkuttomasti.

Tapio Ketonen:

Kyllä me tutkimme lukijoitamme jatkuvasti - kaksi kertaa vuodessa perusteellisemmin. Tiedämme siis, millaisilla autoilla he ajavat. He vastaavat erittäin hyvin suomalaista autoilijakuntaa kaikilta piirteiltään. Muu olisikin ihmeellistä, sillä lehden tilaajia on lähemmäs 90 000 ja lukijoita on yli puoli miljoonaa.

Tutkimukset kertovat meille asioita, joista saamme myös päivittäin yhteydenottoja. Niistä kiintoisimpia on havainto, että useimmat niistäkin, jotka ajavat käytettynä ostetulla autolla, haluavat lukea ja saada tietoja nimenomaan uusista autoista! Tuntuu siltä, että unelmat ovat yksi osa sitä sisältöä, jota autolehden on tarjottava lukijoilleen faktojen lisäksi.

Kyllä uusia autoja tulee markkinoille vieläkin enemmän kuin sivuillamme annamme niille tilaa. Mutta kieltämättä joudumme jatkuvasti pohtimaan, mikä on niiden saaman sisällön suhde muuhun. Onneksi lehdet eri numerot eivät sisällöltään ja painotuksiltaan ole toistensa kopioita.

Vaikka toimituksessamme on myös hyvin autofriikkejä, monet korostavat aina aivan tavallisen autoilijan ajattelutapoja ja toivomuksia. Käytetty auto kuuluu tälle alueelle. Käytettyjen autojen testit ovat oma haasteellinen maailmansa.

Moni Tuulilasi-lehden lukija säilyttää tilaamansa lehdet. Niitä käytetään sitten autoilun tietopankkina. Ei ole tavatonta, että osalla lukijoista on visusti tallessa ja järjestyksessä lehdet jopa 10-15 vuoden ajalta.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.