Kysymys:

Kerropa, onko auto jossa on hyvä ilmanvastuskerroin myös vakaampi sivutuulessa kuin auto, jonka ilmanvastuskerroin on suurempi?
Entä paljonko suuret renkaat ja umpinaiset vanteet tai koristekapselit vaikuttaa ilmanvastuskertoimeen?

Tapio Ketonen:

Ei yleensä. Etenkin ensimmäiset pienen ilmanvastuskertoimen autot olivat sivutuulessa jopa merkittävästi huonompia. Syy tähän oli ilmeisesti se, että tuulitunnelikokeissa ei ollut riittävästi tutkittu sivutuulen vaikutusta.

Sivutuulihan saa normaalin ajoviiman kanssa aikaan ilman pyörteilyä auton suojaiselle kyljelle. Tämä saa ilmanpaineen laskemaan, syntyy ikään kuin tyhjiökohtia. Ne vetävät auton koria sivuvuuntaan ja saavat auton heilahtelemaan tuulenpuuskien myötä epätasaisesti. Toki myös tuuli painaa tuulen puoleista sivua, mutta tämä voima on vähäisempi.

Umpinaisilla pyöräkapseleilla on selvästi ilmanvastusta pienentävä vaikutus. Leveät renkaat taas lisäävät ilmaa vastassa olevaa poikkipinta-alaa ja lisäävät ilmanvastusta. Umpikapselien käyttäminen on kuitenkin jarrujen jäähdytyksen takia mahdotonta, mutta tässä tehdään yleensä auton luonteen mukainen kompromissi. Tarkkoja lukuja jonkin asian merkityksestä ilmanvastukseen ei ole käytettävissä, ja ne myös ovat aika paljon tapauskohtaisia.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.