Kysymys:

Kerropa, mitä mieltä olet henkilökohtaisesti
ja mitä mieltä teillä ollaan toimituksessa
yleisesti seuraavasta asiasta.
Olen ostamassa käytettyä autoa enkä tällä
hetkellä omista autoa. Olen siirtänyt ostoa johtuen
paljon puhutusta autovero asiasta. Nyt kuitenkin olen
ajatellut, että mahtaisiko tällä hetkellä saada auton melko
edullisesti johtuen tyrehtyneestä kaupan käynnistä.
Mitä ilmeisimmin verohelpotuksen suuruus jää kuitenkin melko
pieneksi, vaikka eihän sitä kuka koskaan tiedä.
Mieleeni vaan on tullut, että mitä tapahtuu siinä
vaiheessa kun tuo päätös tulee. Kaikki jotka ovat siirtäneet
auton ostoa ryntäävät kauppaan jolloin voisi kai olettaa
olevan myyjän markkinat.
Tiedän, että tämä asia on hyvin pitkälti kiinni
mielipiteestä, mutta ajattelin, että teillä saattaisi olla
jonkunlainen käsitys kyseisestä asiasta.

Tapio Ketonen:

Tuo on sellainen asia, että en uskalla sanoa oikein mitään. Jos olet vaihtamassa vain vähän uudempaan ja kalliimpaan, silloin on jokseenkin sama, koska vaihdat, sillä vanhasta saamasi hyvitys ja uuden hinta liikkuvat samaan tahtiin.

Mutta suora osto on kinkkisempi. Jos käytettyjen hintataso laskee veromuutoksen takia, niin silloin toki suoraan ostavan kannattaa lykätä kauppaansa. Mutta aivan yhtä hyvin voikin käydä niin, että uusi verotus jakaa autot vanhoihin ja uusiin. Jos uusilla ja esim. Saksasta tuoduilla käytetyillä onkin korkeampi käyttömaksu kuin niillä autoilla, joista on maksettu vanhantyyppinen autovero, silloin vanhojen arvo voi jopa nousta.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.