Kysymys:

Kerropa, pihalla nyt uusi auto ja maalipinnasta pitäisi tietenkin huolehtia. Auto on tullut juuri tehtaalta, joten pitääkö odottaa jonkin aikaa, ennenkuin auton pesee? Onko harjapesu ei-suositeltavaa? Mitä pitäisi tehdä vahauksen suhteen, käytetäänkö uusille autoille erilaista vahaa kuin vanhemmille?

Tapio Ketonen:

Missään tapauksessa ei pidä odottaa ainakaan siten, että auto seisoo likaisena. Tällöin lika vain tarttuu entistä tiukemmin kiinni pintaan.

Kyllä autoa voi alkaa pestä heti luovutuksen jälkeen. Maali on kuivunut jo tehtaalla, ja mahdolliset kuljetusvaurioiden Suomessa tehtävät korjauksetkin yleensä tehdään reilusti ennen luovutusta.

Harjapesusta on kahdenlaisia mielipiteitä. Jotkut väittävät, että se naarmuttaa, mutta jututtamani autofiksarit ovat sanoneet, että pelkästään harjattomassa pestyt autot ne vasta kamalassa kunnossa ovatkin. Niissä on etenkin sivuissa kiinni tarttuneena likahiukkasia, jotka istuvat kiinni kuin se kuuluisa lika Junttilan tuvan seinässä. Fiksarit ovat kertoneet, että mahdolliset harjakoneen aiheuttamat naarmut on todella helppo poistaa, mutta pitkään kyljessä muhineiden likahiukkasten jäljet eivät tahdo lähteä millään.

Uusille autoille on olemassa vahoja, joissa on vähemmän hiovia aineita kuin vanhoille autoille tarkoitetuissa. Vanha maalipinta hapettuu ja liituuntuu, ja vahan avulla hangataan tätä huonoa pintaa pois. Uudessa autossa riittää maalipinnan suojaaminen vahakerroksella, hiomista ei tarvita ainakaan kovin paljon.

Tärkein perussääntö kuitenkin on: Vahaa autosi useamman kerran vuodessa kunnollisella käsin levitettävällä vahalla. Näin sen maalipinta pysyy kirkkaana, ja auto on myös helppo pitää puhtaana, koska lika irtoaa vahatusta pinnasta helposti.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.