Kysymys:

Kerropa,onko oikein että 1996 mallisen auton taka-akselisto on vaihdettu uuteen kun ajokilometrejä on tullut 85 000. Viime katsastuksessa (01) oli matkustajan puoleinen taka-akselin tukilaakeri rikki ja se piti vaihtaa uuteen (km.75tkm) ja tänä vuonna (02) oli sitten kuljettajan puoleinen tukilaakeri rikki niin että koko takatukivarsi heilui n.5cm edes takaisin. Näin ollen autoon on uusittu taka-akselisto 85tkm mennessä. Auto on 1996 mallinen Fiat Punto 55S ja katsastuksen mukaan 10% malleista on taka-akselivaurio eli Punton tyyppiviaksi luettava,eikä tämä osa oikeastaan saisi edes pettää. Tälläinen vika ei saisi ilmetä ainakaan näissä kilometreissä, ymmärrettäävää olisi yli 200tkm. Auto on ollut rauhallisessa käytössä ja pääosassa maantieajossa. Auto ei ole myöskään vaurioitunut onnettomuuksissa tms. Osa ja vaihtotyö on varsin kallis operaatio, eikä esim. maahantuojan mielestä ole syytä tulla vastaan millään lailla, koska takuu on loppunut jo v.1999/2000 vaihteessa. Kuitenkin muutamia samanikäisiä Puntoja on kutsuttu jarruletkujen vaihtoon.

T: Iiro Jaakkola

Tapio Ketonen:

Tuo lienee aivan ilmiselvä tyyppivika. Asian saaminen takuun piiriin on kuitenkin jo käytännössä mahdotonta, on se sentään niin pitkään kestänyt.

Vika on maahantuojan mukaan siinä, että tukivarren laakerointiin pääsee hiekkaa ja kosteutta, ja yhdessä ne väljistävät laakeroinnin. Perussyy tietenkin on laakerin liian heikko suojaus, mutta näyttää se sentään kestävän niin pitkään, että vaiva voidaan lukea selvästi kulumaviaksi eikä rakenneviaksi, vaikka perussyy onkin puutteellinen rakenne.

Vika ei sinänsä ole liikenneturvallisuuden kannalta vaarallinen, koska pyörä ei ole putoamassa. Jarruletkujen hapertuminen sen sijaan on selvä turvallisuusriski, joten niistä on syytäkin pitää parempaa huolta.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.