Kysymys:

Minä vuosina poistuivat myynnistä 92-, 96- ja 99-oktaaniset lyijylliset bensat? 92-oktaaninen taisi poistua 1989 ja 99-oktaaninen vuonna 1994 mutten ole varma eikä minulla ole aavistustakaan milloin poistui 96-oktaaninen.

Tapio Ketonen:

Enpä nyt jaksanut kaivella noita päivämääriä, mutta 92-oktaaninen korvattiin 95-oktaanisella lyijyttömällä, josta käytettiin nimeä 95E. Vaihto tapahtui pikkuhiljaa, eli kun säiliö tyhjeni, tilalle tuotiin 95E:tä. Kun sitten todettiin, että letkusta tulevan bensan lyijypitoisuus on riittävän pieni, letkun päähän vaihdettiin pienikokoisempi pistooli, jonka suuosa sopi katalysaattoriautojen täyttöaukkoihin.

98-oktaaninen jäi edelleen lyijyä sisältäväksi, koska joidenkin moottorien valurautakansien venttiili-istukat kaipasivat lyijyä voiteluaineekseen. Sittemmin lyijyn lisääminen lopetettiin ja kiellettiinkin kokonaan. Sen tehtäviä hoitavia lisäaineita on mobiiliautoille saatavana tarvikeliikkeistä.

96-oktaaninen oli sekoitus 92- ja 98-oktaanisista. Käsittääkseni se poistui useimmilta huoltoasemilta jo ennen lyijyttömän tuloa. Sitä paljon aikaisemmin eli 60- ja 70-luvuilla oli tarjolla myös muita seossuhteita. Ainakin BP:n huoltoasemilla oli monivalintamittareita, joissa tuota seossuhdetta pystyi käsipyörää kiertämällä muuttamaan. Vaihtoehtoja taisi olla viisi.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.