Kysymys:

Mikä aiheuttaa tai mistä johtuu kun auton etupäästä kuuluu epämiellyttäviä rusahduksia, aina kun ajaa johonkin loivenpireunaiseen kuoppaan. Kyseinen auto on FIAT scudo 2.0JTD v.2005. Ääni tuntuisi kuuluvan etuiskareitten yläpäästä. Iskarin ylälaakereita on vaihdettu, mutta jonkinajan kuluttua äänet alkavat uudelleen. Kaikki etupään nivelet on tarkastettu, ja missään ei tuntuisi olevan väljää. Edellinen autoni oli Fiat scudo v.1997 siinä oli aivan sama vika. Sen auton vian sain loppumaan kun vaihdoin tähän nuorempaan. Pahaksi onneksi vika tuntuu olevan periytyvää sorttia, onkohan oikein tyyppivika vai mistähän se aiheutuu ? Auto on muuten todella käytännöllinen ja miellyttävä ajaa. Toivottavasti saan hyviä vinkkejä ja ohjeita vian korjaamiseen, kiitos.

Tapio Ketonen:

Joissakin autoissa on tullut rusahtelevaa ääntä siitä, että jousien alapäiden ja jousilautasten väliin on joutunut hiekkamurusia. Jousien liike jauhaa hiekkaa pienemmiksi murusiksi, ja tästä tulee ääntä.

Aikanaan Mitsubishi Carismasta poistettiin tuollaista rusahtelua pujottamalla kierrejousen alapäähän tavallista muovista puutarhaletkua sille alueelle, jossa jousi ja jousilautanet joutuvat toistensa kanssa tekemisiin. Ilmeisesti konsti oli todettu toimivaksi, sillä se oli yleisenä korjausohjeena ja -tapana noihin rusahteluvalituksiin. 

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.