Kysymys:

Paljon puhutaan auton ns. "ohjaustunnosta" . Kukaan ei tunnu osaavan sanoa mistä on kysymys. Voisitko yrittää selvittää mitä elementtejä ko. kriteeri tarkalleen ottaen sisältää. Mihin esim. perustuu käsitys japanilaisten autojen heikosta ohjaustunnosta? Mistä tunnistan sellaisen ohjauksen ja miksi sitten jotkut automerkit jättävät tuollaisen ajotuntuman autoihinsa, mitä sillä mahdollisesti saavutetaan ?

Tapio Ketonen:

Ohjaustuntuman kuvailu on vähän kuin yrittäisi kuvailla makuaistilla aistittavia tuntemuksia. Ei makujakaan voi kuvailla sellaiselle, jolta tuo aisti puuttuu. Kaikki eivät piittaa lainkaan ohjaustuntumasta, he aistivat auton käytöstä muuten, ns. takapuolituntumalla. Pääasia kuitenkin on, että kuljettaja saa palautetta auton reagoinnista ohjaamiseen.

Ohjausmekanismi toimii kahteen suuntaan. Ohjauspyörää käännettäessä etupyörät kääntyvät. Ne myös vastustavat tätä kääntöliikettä, ja joissain tilanteissa tämä vastustava voima on hyvinkin voimakas. Jos tämä tiestä kuljettajaan päin kulkeutuva voima kasvaa loogisesti, se välittää kuljettajan käsiin tarkan tuntemuksen pyörien asennosta ja myös tilanteesta renkaan ja tien kosketuspinnassa.

Hyvän ohjaustuntuman aikaansaaminen ei ylipäänsä ole helppoa, ja varsinkin sen säilyttäminen käytettäessä ohjaustehostinta järjestelmässä on todella haastavaa. Ohjaustehostimien muuttuminen sähkötoimisiksi on tuonut lisähaasteita, ja sähköisesti tehostettuja ohjausjärjestelmiä on moitittu nimenomaan heikosta ohjaustuntumasta. Tässä on tapahtunut vuosien mittaan selvää kehitystä.

Eri valmistajilla on tuossa ohjaustuntuman rakentamisessa merkittäviä eroja. Autourheilulla näyttäisi olevan asiaan suuri merkitys, etenkin Ford ja Peugeot ovat peinteisesti onnistuneet tunnokkaiden ohjausjärjestelmien kehittämisessä, ja aiemmin myös Fiat teki tunnokkaita ohjauksia. Ajaminen mutkaisilla vuoristoteillä on tunnokkaalla ohjauksella maukkaampaa. Amerikassa ja Japanissa ei ohjaustuntumasta suuremmin piitata.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.