Kysymys:

Miksi renkaista ja niiden nopeusluokista puhutaan niin vakavasti ja paatoksella. Miksi siis vaaditaan tietyn korkeankin nopeusluokan renkaita autoissa nimenomaan Suomessa, jossa kesäaikanakin suurin mahdollinen nopeus on 120 km/t? Mikäli suomalaiset noudattavat paitsi nopeusrajoituksia niin myös tilannenopeuksia (sää, näkyvyys, keli jne.) vähän kuluneetkin renkaat kelpaavat. Esim. em. rajoituksia noudatellen vanhoilla (siis entisillä eli nastat poistettuna) renkailla pärjää vallan hyvin. Samoin testeissä autoja väännetään ja käännetään mutkaan, niin että lokasuojat melkein maata viistää. Eihän sellainen ajo ole (eikä saa olla) normaalia liikennekäyttäytymistä.

Ovatko toimittajat jollakin tavalla hieman autourheiluhulluja ja/tai rengas-, auto- jne.-tehtaiden asialla eli niiden mannekiineja? Autotkin on usein testeihin valittu kunkin merkin osalta sporttisemman version mukaan. Samalla niiden versioiden hinta nousee ohi tavallisen kuluttajan.

Tapio Ketonen:

Elämme yhdentyneessä Euroopassa, ja mikään ei estä ketä tahansa ajamasta autoaan vaikkapa Saksaan. Autojen pitää siis olla turvallisia käyttää kaikkialla, missä niitä on mahdollista käyttää. Tästä syystä ajoneuvoja koskevat lait ja asetukset on koko EU-alueella laadittu periaatteessa samanlaisiksi. Renkaiden nopeusluokkien kanssa Suomessa ei käytännössä olla kovin tarkkoja. Kulutuspinnan ja kuormitettavuuden osalta katsastuksissa ollaan aika tarkkoja, eihän kenenkään etu voi olla se, että liikenteessä ajetaan liukkailla tai liian heikoilla renkailla..

Testaamisen ei suinkaan ole tarkoitus olla tavallista liikennekäyttäytymistä. Siinä tutkitaan, miten auto toimii ja on hallittavissa ääritilanteissa, joihin käyttäjä ei välttämättä tai onneksi yleensä joudu koskaan. Mutta jos jostakin syystä tällaiseen tilanteeseen joudutaan, silloin olisi hyvä, että auto käyttäytyy turvallisesti ja on helposti hallittavissa. Väistötilanteeseen voi kuka tahansa joutua koska tahansa, jos eteen syöksyy yllättäen toinen ajoneuvo, eläin tai ihminen.

Automallien osalta olemme valitettavan usein sidottuja siihen, millaisia malleja on tarjolla. Pyrimme toki aina kun se on mahdollista ottamaan testiin sellaisen mallin, jota arvioidaan kustakin mallisarjasta myytävän eniten, koska tällöin testi palvelee mahdollisimman monia lukijoita.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.