Kysymys:

Kun Tuulilasi tai joku muu autolehti lähtee tekemään rengastestejä Lappiin, niin kyseessä on melkoisen massiivinen, aikaavievä ja epäilemättä tyyris operaatio lukuisine mittauksineen. Herääkin kysymys, eikö näitä testejä voisi tehdä hieman kevyemmin? Ei tarvitsisi lähteä Päijät-Hämettä kauemmaksi kun jo löytyy monenlaista talvista maantietä ja pienempää tietä, joissa renkaiden ominaisuuksien erot tulisivat varmasti esiin.

Kun autot sitten vielä vietäisiin sinne testipaikalle ajamalla, niin tulisi samalla testatuksi myöskin ajo-ominaisuudet uraisella maantiellä. Lapin olosuhteissa se puoli jää kokonaan testaamatta. Sitten vain mahdollisimman tarkka verbaalinen kuvaus kaikkien renkaiden ominaisuuksista aivan samaan tapaan kuin autojenkin ajo-ominaisuuksia kuvaillaan.

Tapio Ketonen:

Testaaminen pelkästään Etelä-Suomen maanteillä on aika sattumanvaraista ja jopa epämääräistäkin touhua. Tavallisella tiellä keli vaihtelee luvattoman paljon. Huippurenkaiden erot ovat niin pienet, että epämääräisyyksiin ei ole varaa. Mittaustulosten pitää olla luotettavia, ja hyvissä olosuhteissa tähän päästään loppujen lopuksi edullisimmin. Etelässä saatetaan joutua odottelemaan sopivia kelejä pitkääkin, ja odottelu on kallsita sekin.

Toki testaamme renkaiden sulan kelin ominaisuudet nimenomaan etelässä, mutta varsinaisten talviominaisuuksien testaaminen onnistuu parhaiten Lapissa, joko Suomen tai Ruotsin puolella. Siellä on useita erityisesti testaamista varten rakennettuja testikeskuksia, joissa on myös sopiva kalusto, jolla radat saadaan pysymään koko testin ajan samanlaisessa hyvässä kunnossa. Paras testauspaikka on Nokian Renkaiden testikeskus Inarissa, siellä olemme saaneet käyttöömme hyvät verstastilat pyörien vaihtoa ja nastamittauksia varten. Käytössämme on myös ratojen kunnossapitokalusto.

Tuulilasi on ainoa lehti Suomessa, joka tekee rengastestit alusta loppuun itse. Teemme mittaukset omilla mittalaitteillamme, ja kuljettajina toimivat omat testaajamme.

 

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.