Kysymys:

Kysymykseni koskee auton rikkomisesta aiheutuvien korjausten korvausta.
Kun joku rikkoo autoani esimerkiksi varkauden yhteydessä, niin mitenkä toimitaan korvausmenettelyssä korjaamisesta aiheutuvan työn suhteen? Tällöin vaadittaisiin kuitteja, mutta koska olen auton korjannut itse, niin voiko tällöin saada korvauksia itse työstä osien kustannusten päälle? Käykö tähän esimerkiksi korjaamon kustannusarvio työstä, vai jääkö täysin ilman palkkaa omaa autoa korjatessaan?

Tämä on siis teoreettinen kysymys, en ole tälläisessä tilanteessa, eikä Suomen valtiossa rikolliselta mitään korvauksia edes saisikaan. Tämä tuli mieleen teidän Facebook -päivityksestänne, koskien Itä-Uudenmaan syyttäjävirastosta tullutta postia, jossa Tuulilasille ilmoitettiin ettei korvauksia lähdetä hakemaan kuittien puuttuessa. Lyhesti siis kysymys kuuluu; voiko omasta työstään saada korvauksia?

Tapio Ketonen:

Epäilemättä tuossakin tapauksessa voisi korvausvaatimusta ajaa käräjäoikeudessa, ja hyvin perustellulla vaatimuksella olisi ehkä mahdollisuuksia läpimenoonkin. Jos varaosakustannukset osoitetaan eriteltyinä ja mahdollisesti kuittien kera, ja vaaditusta työmäärästä annetaan selvitys, niin ihme olisi, ellei oikeus tuosta jotakin korvausta tuomitsisi.

Ehkäpä meidänkin tapauksessa syyttäjä olisi ajanut asiaa, jos olisimme noin toimineet. Meidän vaateemme oli kuitenkin sellainen lonkalta heitetty arvio. Emme uskoneet, että sillä olisi ollut mitään merkitystä, ja tokko rikolliselta olisi saatavissa mitään korvausta, vaikka olisi minkälaiset kuitit. Syyttäjän päätös välttää turhaa vaivaa oli fiksu. Valtion rikollisille palkkaama asianajaja olisi torjunut kaatimuksen suoralta kädeltä, ja vaikka oikeus olisi jotakin korvausta tuominnutkin, ikinä sitä emme olisi saaneet.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.