Kysymys:

Hei, ja kiitos hyvästä lehdestä!  Olen pitkään kummissani kuunnellut volkswagista kasvaneita "keskusteluita". Hämmästelen suuresti, koska itselläni kokemusta ko. autoista usealta vuosikymmeneltä sekä uusista ja vanhoista, puoli sukuakin ajaa volkkareilla. En ole havainnut sen enempää vikoja kuin muissakaan merkeissä. Huollot ja jotkin takuukorjaukset toimineet erittäin hyvin.

Autoliikkeen kanssa syntynyt hyvä asiakas suhde ja luottamus molemmin puolin. Mielestäni näitä vw:n "ongelmia" paisutellaan suotta. Ainahan kun on kyse uudesta tekniikasta voi tulla ongelmia, mutta onhan vw jatkuvasti kehittänyt ja parantanut tuotteita. Olenko mielestäsi täysin väärässä?

Tapio Ketonen:

Varmasti olet pitkälle oikeassa, mutta kyllä noissa VW:n saamissa moitteissakin on perää. Aivan selvästi tuotevastuun piiriin kuuluneita vikoja on maksatettu asiakkailla, ja tyyppivikojen tunnustamista sellaisiksi on pitkitetty. Mutta ilman muuta monet ongelmat on selvitetty aivan asianmukaisesti ja hyvässä hengessä. Nämä vain eivät tahdo tulla esiin.

Moittiminen on kuitenkin ainakin nettipalstoilla mennyt aika pahasti överiksi. On niissä Volkkareissa sentään hyviäkin ominaisuuksia, vaikka kieltämättä markkinoille on päästetty turhan paljon keskentekoista tekniikkaa. Jakoketjujen venyminen johtui valmistusvirheestä, ketjulenkkien reiät oli stanssattu tylsillä työkaluilla, jotka jättivät reikiin jäysteitä ja saivat reiät kulumaan väljiksi epänormaalin nopeasti. Mutta se, että ketjukiristimeen ei ollut laitettu löystymisen estävää räikkämekanismia, oli selvä suunnitteluvirhe. Sen takia venynyt ketju pääsi liian löysälle ja hyppäsi väärille hampaille.

Seitsenvaihteiset DSG-vaihteistotkin päästettiin markkinoille liian vähäisen testauksen jälkeen. Konstruktiossa on jotakin perustavanlaatuista vikaa. Vasta Kiinan viranomaisten puuttuminen asiaan käytännössä pakotti Volkswagenin ryhtymään siellä laajaan takaisinkutsukampanjaan. Ongelmia on Euroopassakin ollut aivan tarpeeksi, ja käyttäjät ovat joutuneet maksamaan kohtuuttoman kalliita korjauksia jopa kokonaan itse.

 

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.