Kannentiiviste

Kysymys:

Onko nykyisissä autoissa enää kannentiivistettä lainkaan vai onko pahvi nykyään vain niin paljon parempaa, kun enää ei kuule puhuttavan vuotavista kannentiivisteistä? Vielä pari vuosikymmentä sitten käytetyn auton ostajan rutiineihin kuului katsoa, että onko öljykorkin alapuolella harmaata töhnää ja kupliiko syyläri.

Tapio Ketonen
Tapio Ketonen

Samat tarkastuskohteet ovat edelleenkin oleellisia. Varsinkin tuo kupliminen jäähdyttimessä on jo selvä merkki kannentiivisteongelmasta.

Kannentiivisteen vuoto alkaa yleensä moottorin ylikuumenemisesta. Se taas johtuu useimmiten siitä, että jäähdytysneste on päässyt vähiin esimerkiksi vuodon takia. Ilman vuotojakin kannentiiviste saattaa ajan myötä alkaa vuotamaan, näin käy varsinkin paljon ajetuissa autoissa.

Voi toki olla, että kannen ja lohkon lämpölaajeneminen on onnistuttu sovittamaan paremmin toisiinsa, ja toki materiaalitkin ovat parantuneet. Silti kannentiiviste on edelleen tärkeä vikakohde, jonka kunto pitää ilman muuta tarkastaa varsinkin enemmän ajettua autoa ostettaessa. Autotohtoritarkastuksessa kannentiivisteen kunto tutkitaan imemällä paisuntasäiliön ilmatilan ilmaa reagenssiaineen läpi. Jos sieltä löytyy jäämiä palamiskaasuista, aine värjäytyy.

Myös pakokaasutesteriä voidaan käyttää. Mikäli paisuntatilaan on päässyt palamattomia hiilivetyjä, eli HC-arvo nousee, syynä on yleensä alkava vuoto kannentiivisteessä. Tämä testaus on erittäin herkkä.

Tykkää 12 Ei tykkää 0

Kommentit

3 kommenttia
Sdelano v SSSR

Jäähdyttimen [paisuntasäiliön] kuplimiseen on syytä suhtautua hyvin kriittisesti.

Monet kannentiivisteet on vaihdettu turhaan, kun todellinen syy on ollut esimerkiksi paisuntasäiliön korkin venttiilissä tai tiivisteessä.

Jos venttiili tai tiiviste vuotaa, ja jäädytysjärjestelmässä on normaalipaine, kiehuu tavanomainen 50/50-vesi-pakkasnesteseos 106...108 celsiusasteessa. Sylinterinkannen kuumista osista lähtevät höyrykuplat sitten näkyvät paisuntasäiliössä.

Nykyisten jäähdytysjärjestelmien normaali venttiilin avautumispaine on suuruusluokkaa 140 kPa ylipainetta, jolloin kiehumislänpötila on noin 125 celsiusastetta.

On huomattava, että kuljettajien mielenrauhan vuoksi monien autojen lämpömittarit eivät näytä todellista lämpötilaa, vaan näyttö on esimerkiksi 90 astetta, vaikka lämpötila on mitä tahansa välillä 75...115 astetta.

martti20

Kyllähän kannentiivisteen materiaalit ovat muuttuneet kestävämmäksi.Eihän nykyisin enää uudelle autolle tarvita kannepulttien kiristystä ensimmäisessä huollossa.Ainakin vielä 80-luvun alkupuolella oli uusissa autoissa ensimmäisessä huollossa kannenpulttien jälkikiristys 1000 km ajon jälkeen.Ja samoin jos kannetiiviste vaihdettiin nii silloin myöskin se piti jälkikiristää 1000 km ajon jälkeen.

Tapio Ketonen

Tuo jälkikiristyksen poistuminen on aika pitkälle seurausta venymäpulttien käyttöön siirtymisestä. Pultit venyvät, ja esimerkiksi niiden kiinnnittäminen tapahtuu siten, että esikiristys tehdään varsin pienellä momentilla, sitten niitä kiristetään määrättyjä kiristyskulmia käyttäen.

Esimerkiksi Fiat Marean 1,8-litraisen 16-venttiilisen moottorin kannenpultit kiristetään ensiksi arvoon 20 Nm, sitten arvoon 40 Nm. Tämän jälkeen pultteja käännetään 90 astetta kolmeen otteeseen.

Venymäpultit ovat kertakäyttöisiä, eli jos kansi joudutaan avaamaan, ne pitää uusia.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae kysymyksistä

Hae kysymyksistä

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com