Ostin vuonna 2005 VW Polo 1.4 TDI jolla päästiin uutena 2,7 l/100 km (EU keskik. 4,5 l/100 km). Nyt olen etsinyt uutta autoa muttei oikein löydy. Esimerkiksi opel ampera kuluttaa GM:n mukaan 4 l/100 km ja Prius 3,9 l/100 km. Voisin olettaa että 10 vuoden kehitystyöllä voisin valita kaupasta montakin noin 2 l/100 km autoa muttei löydy yhtään.
Polo on takakonttia lukuunottamatta sopivan kokoinen mutta kuluttaa ihan liikaa.
Autoja on tähän mennessä kehitetty 126 vuotta, joten kymmenen vuotta on aika lyhyt ajanjakso. Kun lisäksi autoja kehitetään pääasiassa markkinaehtoisesti, eli pitää kehittää sellaisia autoja, joita ihmiset haluavat ostaa, kehitystyön tärkein painopiste ei kovinkaan usein ole pienessä kulutuksessa. Jos autoja ostavat ihmiset todella haluaisivat vähän kuluttavia autoja, kyllähän niitä valmistettaisiinkin. Muutamat yritykset tuohon suuntaan ovat kuitenkin osoittaneet, että se konsepti ei myy.
Tekniikka ja sen myötä taloudellisuus on kehittynyt huimasti, mutta samalla autoihin on tullut paljon uusia varusteita, jotka nostavat painoa ja kulutusta. Esimerkiksi ilmastointilaite nostaa kulutusta vähintään puoli litraa sadalla, ja monet mukavuusvarusteet nostavat sekä painoa että kulutusta. Esimerkiksi ohjaustehostin nostaa kulutusta, mutta ilman sitä eivät enää mene kaupaksi pienimmänkään autoluokan ajokit.
Opel Amperan litramääräistä kulutusta ei ole suoraan ilmoitettu. Sen hiilidioksidipäästöiksi on ilmoitettu 27 g/km, mikä vastaa noin 1,2 l/100 km bensiininkulutusta. Priuksen yhdistetyksi kulutukseksi ilmoitetaan versiosta riippuen 3,9-4,0 l/100 km, ja pistokehybridimallin eli Prius PHEV:n CO2-päästöksi ilmoitetaan 49 g/km, mikä olisi bensalitroiksi muunnettuna noin 2,1 l/100 km. Lähellä kahta litraa siis ollaan.
Kommentit
9 kommenttiaJos poloisen 4,5 keskikulutus on liikaa, niin kannattaa mennä peilin eteen ja kysyä "odotanko nyt ihan liikoja?"
Etenkin kun et löydä pienempää kulutusta. meinastoko että poolon ruho liikkuu itsekseen tai ajatuksen voimalla? jotenkin se liikekkin pitää tehdä. lisäksi poloa ei voi verrata priukseen tai amperaan, aivan täysin erillaiset lähtökohdat alhaisen kulutuksen tavoitteluun
Olen käsittänyt, että Opel Amperassa on 1,4 bensakone (63 Kw), jolla pyöritetään sähkögeneraattoria ja sen tuottamalla virralla sähköistä ajomoottoria. Autossa on automaattivaihteisto.
Auto painaa akkujen takia enemmän kuin vastaavanlainen pelkällä bensakoneella varustettu henkilöauto. Lisäksi generaattori-akku- ajomoottoriyhdistelmä ei voi toimia vähemmillä häviöillä kuin suora veto vaihteistoon.
Maantiekulutukseksi ilmoitetaan Opelin nettisivulla 0,9 l/100 km ja kaupungissa 1,3 l/100 km
http://www.opel.fi/vehicles/opel-valikoima/autot/ampera/specifications/e...
Miten 63 kilowattiesta bensamoottorista saadaan sähkönä ulos 150 kw+ 54 Kw?
Melkomoista potaskaa! Pitäs olla pientä rajaa puheissa, lehmänostajillakin.
Älä ekkevaari höyryä. Antamassasi linkissä on tekniset tiedot oikein, 150 hv:n teho otetaan ulon akusta. Missään ei ole puhuttu lukemista 150 kw+ 54 Kw.
Anteeksi kauhiastii ,että näppäilyvirheeni järkytti mielenrauhaasi.
En aikonut höyrytä. .Tollompikin ymmärtää ettei nuo tiedot voi pitää paikkaansa.Kuinkas pitkään sitä 111+54 Kw:n ottamista 16 Kw;n akusta riittääkään? Nuo kulutuksetkin on huuhaata. Ajetaanpa vaikka Helsingistä Ouluun, Menisikö 6 litralla koko matka?
"Auton omamassa on pääosin akuston takia melkoiset 1732 kg.Kun Amperasta puristetaan kaikki irti, sähkömoottorien avuksi välittyy voimaa myös polttomoottorilta." http://www.taloustaito.fi/fi-FI/+auto/ae/autoesittelyt-ja-merkkiuutiset/...
Siis SÄHKÖMOOTTORIEN (monikossa) 111 Kw+54 Kw:n lisäksi myös polttomoottorilta
Toimintasäteeksi luvataa 35 litran tankillisella 500 km,eli 7 litraa bensaa satasella ja lisäksi sähköt päälle. Tämäkin luku on valmistajan kaunistelema, kuten kaikissa automerkeissä, vai oletko normaaliajossa koskaan päässyt luvattuihin lukemiin?
"Ostin vuonna 2005 VW Polo 1.4 TDI jolla päästiin uutena 2,7 l/100 km"
Jaha lisää näitä hauskoja juttuja.
http://www.spritmonitor.de/en/overview/50-Volkswagen/451-Polo.html?fuelt...
yli 500 auton otoksella keskikulutus on 5,26 l/100km. Pienimmälläkin 3,54 l/100km.
Kyllä autontuojat ja täällä palstoilla autoveroista napisijat ovat saaneet jonkinlaisen harhakuvan nykyautojen kulutuksesta ja muista ominaisuuksista aikaiseksi, että nykyautot ovat muka paljon parempia kuin vanhat. Vanha 100 A Datsuni kulki 1970-luvulla jo alle 6 litran lukemila 100 km kesät talvet. Totta on, että ei siinä ollut kulutusta lisääviä turhia laitteita, katalysaattoria, automaattivaihteita eikä läskirenkaita ja painoakin oli vähemmän.
Kehitys meni taaksepäin jo kattien tullessa käyttöön, koska seokset piti vääntää rikkaalle päästöjen vuoksi.
Kehitys kulutuksen osalta on ollut surkeaa, jopa takaperoista viimeisen 20 vuoden aikana. Tehoja on autoihin tullut ja sillä on taipumus näkyä myös kulutuksesa. Autolehdet tietysti kehuu kilvan uusia malleja, koska maahantuojat pitää lehtiä pystyssä mainostamalla muka vähäpäästöisiä ja vähän kuluttavia kinnereitä.
Datsunin paino peräti väheni, kiitos ruostumisen. Kulutus olikin ainoa osa-alue, jolla kyseinen roppana pärjäsi nykyautoille. Eivät ne turvallisuutta ja mukavuutta lisääävät varusteet turhia ole - ei niitä siinä tapauksessa autoihin laitettaisi.
Vastaavasti 100A pärjäsi omassa hintaluokassaan 70luvulla loistavasti. Kylmien kuplien ja muiden saksanihmeiden seassa. Myyntiihän tuota "roppanaa" Suomessa yli 40tuhatta kpl yhteensä koska oli lämmin ja luotettava auto.
Nyt eletään 2010-lukua. 70-luvun muistelu tässä yhteydessä on typerää, ei taida olla montaa riisikuppia jäljellä - ja hyvä niin.