Lily testaa: BMW 116iA – ei mikään meikkilaukku

27.11.2013 | Saara Sarvas

Uudessa juttusarjassamme blogipalvelu Lilyn kirjoittajat koeajavat ja testaavat autoja viikon verran ja kertovat kokemuksistaan Tuulilasissa.

Onni on, kun voi liikkua paikasta toiseen omien aikataulujensa mukaan. Puhdasta iloa tuottaa se, kun alla on kone jolla voi tilanteen salliessa vähän leikitellä.

Olen 18-vuotiaana ajokortin hankittuani rakastanut ajamista. Tiedän autoista ehkä enemmän kuin suurin osa naisista ja vaihdan esimerkiksi omat renkaani vaivatta. Tietotaitoa ei kuitenkaan ole niin paljoa, että kehtaisin sillä retostella. Minulle ajokortti ja autoilu ovat olleet ennen kaikkea vapautta ja itsenäisyyttä symboloivia asioita.

Ensimmäiset seitsemän ajokortillista vuottani ajoin loppuun pientä Renault Clioa, ja tänä syksynä vaihdoin alleni huomattavasti ketterämmän Volvon. Kehityskäyrä on ollut nousujohteinen, joten viikko turboahdetun Bemarin ratissa oli erittäin mieluisa tarjous.

En ole autojen suhteen kovinkaan kranttu, mutta jos saisin valita olisivat listani kärjessä miellyttävä ajotuntuma, nopeasti reagoiva ja vikkelä kaasupoljin sekä hyvät tavaratilat ja maltillinen kulutus.

Kohtuullisen hintaiseksi viilattu Bemari vastasi ainakin paperilla jokaiseen toiveeseeni.

Mieli avoimena

Mielikuvani Bemareista ovat rehellisesti sanottuna olleet aina melko negatiivisia. Todella kärjistetysti niillä vanhemman mallisilla ajavat mielestäni vain Ruskeasannan Shellillä kokoontuvat hardcore-amikset, uudemmilla taas hieman turhan fiinillä kauppakassilla kaahaavat edustusvaimot, ja avomalleilla jonkinlaista nostetta kaipaavat keski-iän täpärästi ylittäneet miehet.. Muistinko loukata kaikkia? Ei mitään ennakkoluuloja, siis.

Istuttuani ensimmäistä kertaa pienen valkoisen hatchbackin penkkiin, tiesin että joudun karistamaan internetin päähäni iskostamat stereotypiat harteiltani.

Valkoinen BMW 116iA on arvokkaan näköinen, muttei tippaakaan pröystäilevä. Viisi ovea ja saman verran tilavia istumapaikkoja tarkoittaa että kyse ei ole mistään minikokoisesta kaarasta. Auto on silti niin näppärän kokoinen, että tällainen suurimman osan ajoista yksin tekeväkin voi helposti ajatella sitä ykkösautokseen.

Konepellin alle on piiloutunut 1,6-litran turboahdettu moottori, joka herää henkiin napin painalluksesta. Automaattivaihteisto toimii juuri niin idioottivarmasti kuin pitääkin, mutta eri ajoasetuksilla tiehen saa täysin erilaista tuntumaa. Vaihtoehtoja on kolme: EcoDrive, Comfort ja Sport.

Ajotuntumasta ja eri asetuksien vaikutuksesta ajokokemukseen kerron omassa artikkelissaan.

Tarvitsen lisää omaa tilaa

Penkkien säätäminen oli sähköpenkillä itsensä pilalle hemmotelleelle ensimmäisellä kerralla hieman tuskastuttava kokemus, mutta lukuisat säätömahdollisuudet tekevät autosta sopivan kaiken kokoisille kuskeille. Testijakson aikana penkkejä kuvailtiin tukeviksi, miellyttäviksi ja jopa “rallikupeiksi”.

Ainoa selvä miinus irtoaa todella kapeasta välistä istuimen ja ratin välissä, jopa ratin ollessa yläasennossaan. Ikkunasta kurottaminen ja autosta nopeasti poistuminen aiheuttivat muutamaan otteeseen tukalia tilanteita, kun 172cm varteni ei taittunutkaan ulos ihan odotusten mukaisesti.

Ei varmaan tarvitse kertoa, kuinka 192cm koehenkilölleni kävi samassa tilanteessa… Tämä voi tietysti olla vain tottumiskysymys, ja ainakaan tämä ratkaisu ei aiheuta noloja vilautustilanteita Hollywoodin tapaan!

Kun ratin ohi pääsee, on penkissä erittäin hyvä istua, ja mikään paikka ei pääse puutumaan pidemmänkään ajon aikana. Takapenkillä en juurikaan viettänyt aikaa, mutta kukaan kyydissä olleista ei valittanut tilanpuutteesta.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Takakontissakin sitä tilaa on riittämiin. Hatchbackiksi sinne saa hyvänä tetrispelaajana mahdutettua suuremmankin lastin, ja penkit kaatamalla autosta tulee lähes asuntoautokelpoinen. Mahdutin takakonttiin helposti viikon reissukamppeet, työtavarat ja treenikamppeet. Pahimmillaan raahaan mukanani kahdeksaa erikokoista kassia, mutta ongelmia olisi tullut vastaan vain ulkomitoiltaan epätavallisen suurten tavaroiden kanssa - kuten missä tahansa autossa.

Koin auton tilaratkaisuiltaan, varusteluiltaan ja muotoiluiltaan erittäin miellyttäväksi. Kyydissä istuskellessa päällimmäiset mieleen tulevat adjektiivit olivat: laadukas, nuori ja käytännöllinen.

Kaikki käden ulottuvilla

Suhtaudun elämään ammatistani ja kiinnostuksen kohteistani huolimatta usein melko maskuliinisella otteella. Naisen näkökulmasta osasin kuitenkin todella arvostaa Bemarin sisätilojen suunnittelua! Keskikonsolista löytyy nimittäin kaikki mitä voin kaivata.

Avaimia ei tarvita muuhun kuin ovien lukitsemiseen, mutta niille löytyy oma pieni kolonsa juomatelineen vierestä, heti vaihdekepin edestä. Jos avaimet tahtoo pitää taskussa tai laukussa, voi avaimille muotoillun “kupin” irrottaa, ja sen alta paljastuu toinen juomateline. Tätä osiota voi erilaisten lisäosien avulla modifioida juuri omiin tarpeisiinsa sopivaksi.

Koloja ja lokeroita löytyy muutenkin joka suunnasta, ja se vasta onkin ihanaa! Näen jo mielessäni, kuinka kätevästi jokaiselle tärkeälle tavaralle löytyy oma paikkansa - jonka voi sitten muutaman viikon kuluttua tyhjentää sinne täysin vahingossa ajautuneista paperiroskista.

Vaihdekepin vierestä löytyy myös tietokoneen navigointipainikkeet. Käyttöliittymä on superselkeä ensimmäisestä kokeilukerrasta lähtien, ja valikkoja selaamalla autosta oppii nopeasti paljon.

Puhelimen autoon yhdistämiseen tarvitaan vain simppeliä bluetooth-tietämystä, ja osoitekirjakin synkronoituu nopeasti. Soittamisen voi hoitaa kumman tahansa laitteen avulla, ja puhelu yhdistyy aina auton kaiuttimiin. Erittäin viihdyttävää oli, että auto jopa näyttää soittajan kuvan näytöllä, jos puhelimella on siihen mahdollisuus.

Bluetoothin ollessa päällä, muodostetaan yhteys puhelimeen automaattisesti joka kerta luurin siirtyessä autoon.

Yleisimmin käytössä on kuitenkin ajotietokone, joka kertoo jäljellä olevat ajokilometrit, vauhdin ja keskikulutuksen.

Käsinojan alta puolestaan löytyy todella tilava säilytystila ja AUX-liitäntä, johon kytkin puhelimen pauhaamaan Spotify-soittolistojeni parhaita paloja. Musiikit saa puhelimesta yhdistettyä autoon myös edellä mainitun bluetoothin kautta, mutta tällöin vaatimuksena on, että tiedostot löytyvät laitteesta mp3-muodossa.

Kaiuttimetkaan eivät olleet amatöörin korvaan yhtään hassummat, vaan vanhan liiton rap sai soida korviahuumaavalla volyymilla, kun kiihdytin kohti auringonlaskuja - nopeusrajoitusten sallimissa rajoissa, tietenkin.

Sisätiloiltaan olin autoon älyttömän tyytyväinen, ja aloinkin mielessäni pitää sitä omana pikku sivutoimistonani. Ajoitin tärkeät puhelut ajomatkojen alkuun, nimitin jokaiselle pikkutavaralleni oman paikan, ja aloin muistaa ratin painikkeet ulkomuistista.

Vaihdettuani pienestä ohjaustehosteettomasta ja lisävarusteettomasta Cliosta suurempiin saappaisiin, tuntuu jokainen lisävaruste luksukselta, mutta tämän auton kohdalla myös perustellulta sellaiselta. Pakettiin on lisätty kaikki mitä nuori nainen osaa kaivata, ja toteutus on vähintään yhtä tyylipuhdas.

Olisin voinut ajella Bemarilla vielä muutaman viikon, tai vuoden, pidempään.

Seuraavassa jutussa kerron, mitä sain koeajosta irti kun auto ei ollut vain parkissa kuvausta varten.

Kirjoittaja pitää Lilyssä omaa kauneusblogiaan

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.