Datsunin matka jatkuu - Etelä-Afrikassa loistavat vibat ja rento meininki

17.05.2016 | Vesa Eskola

Maaiman Pisimmän Koeajon viimeinen etappi etenee kuin juna. Takana on Datsun Go:lla reilun 400 kilometrin siirtymä Johannesburgista Krugerin kansallispuiston kupeeseen Malelanessa. Liikenne on ollut tähän mennessä todella sivistynyttä.

Ensimmäinen päivä ei suurta seikkailua tarjonnut, sillä valtaosa matkasta taitettiin valtateitä pitkin ja vain mahdollisimman nopeasti matkaa taittaen. Pääsimme liikkeelle Johannesburgista vasta hieman ennen kahta, ja otimme kyytiin paikallistuntemusta tuomaan siellä asuvan bloggarin.

Talvi on tulossa, joten päivät lyhenevät jatkuvasti. Aurinko laskee jo ennen puoli kuutta, ja pimeän aikaan ei viitsi – ainakaan pääteiden ulkopuolella – hirveästi ajella. Päätiet ovat hyvässä kunnossa, mutta pienemmillä teillä on ison kattilan kokoisia reikiä, ja lisäksi tiellä kulkee ihmisiä ja eläimiä.

Muuten liikenne on niin Intiaan, Venäjälle kuin Indonesiaan verrattuna todella sivistynyttä. Ajaminen on rentoa. Nopeudet tosin nousevat helposti melko korkeaksi ainakin hyväkuntoisilla teillä.

Positiivinen yllätys oli se, että Datsunin turvavarustelu on Etelä-Afrikassa parempi kuin Intiassa. Rattiin on ilmestynyt tyyny. Se onkin sitten ainoa varsinainen turvavaruste. ABS-jarruja ei edelleenkään ole.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Myös muu varustelu on hieman ylevämmällä tasolla kuin Intian Go:ssa. Keskuslukitus on kauko-ohjattava, autossa on radio, perusistuimien päälle on viritelty keinonahkaa, perässä on spoileri ja ovilistoissa on valaistuna Go-logot. Kyllä kelpaa…

Maasto on ollut melko kumpuilevaa, joten Datsunin 3-pyttyinen kone on ollut jo hyvin kuormitettuna, kun kyydissä on kolme raavasta miestä ja näiden matkatavarat. Pitääköhän miettiä sitä Lesothon vuoristotietä uudestaan…

Päivän saldona oli yhden kolarin todistaminen. Sekin tapahtui ison huoltamon pihalla, kun paikallinen velikulta peruutti suoraan toisen velikullan etukulmaan. Hommasta selvittiin ystävällisellä naurulla ja pienellä päiden pudistelulla. Täällä ei stressata turhasta.

Tiellä oleva kalusto on keskimäärin uudempaa kuin Suomessa, ja autokanta on sekoitus pieniä/kompakteja henkilöautoja sekä avolavoja. Katumaasturibuumi ei näyttäisi kukkivan vielä täällä kovin voimakkaana. Ja juuri täällä kun hieman korkeammasta maavarasta olisi varmasti suurempi hyöty kuin Keski-Euroopassa mukulakivillä ajellessa.

Tänään vuorossa on siis Krugerin kansallispuisto, ja kameran eteen eksyy toivottavasti edes muutama villieläin.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.