Indiana Eskola Indonesiassa: Bali Express

16.05.2015 | Vesa Eskola

Seitsemäs ajopäivä toi mukaan hyvän keskinopeuden: saldona 260 km, josta viimeiset 180 kilometriä takaisin Jaavan puolella taittuivat taukoineen reiluun neljään tuntiin. Valtatie yksi veti ilahduttavan hyvin.

On aina mukava yllättyä, kun herää. Kun saapuu vieraaseen paikkaan yön pimeydessä, vasta aamulla sitä tajuaa, missä sitä on. Yösijani Balilla oli siis bungalow-tyylinen maja, josta oli matkaa rannalle kivenheitto. Hotellin pihapiiri myös yllätti uima-altaineen.

Kävin aamiaisen jälkeen rannalla kastamassa varpaat mereen, kyllä sitä kannatti matkustaa kuusi päivää tätä hetkeä varten. Balian Beach on unelias ja pieni lomakylä, jonka turistit taitavat olla kaikki surffareita. Meressä kellui kolmisenkymmentä aamuvirkkua lainelautailijaa, vaikkei kello ollut vielä edes kahdeksaa. Surffareiden arvioitu ikähaarukka oli parin- ja viidenkympin välissä. Pari harmaapäistä kiharatukkaa taisivat tosin olla jo lähemmäs kuusikymppisiä. Herroilla on asenne kohdallaan!

Rantahetken jälkeen oli aika pakata laukut taas Datsuniin. Lähdin vetäytymään takaisin Jaavaa kohti samaa reittiä kuin eilen tänne tullessani. Mutta nyt en halunnut kiirehtiä. Kruisailin rauhallisesti puiden varjostamaa upeaa tietä maisemia ihastellen.

Bali kuuluu Indonesiaan, mutta yhtä hyvin tämä voisi olla oma maansa. Meno on selvästi seesteisempää kuin naapurisaarella. Balilaiset talot ovat myös selvästi enemmän rakkaudella pystytettyjä – niissä on yksityiskohtia. Jaavassa iso osa tien varrella olleista taloista on ollut tähän mennessä halvalla rakennettuja tylsiä laatikoita.

Poikkesin myös päätieltä pariin otteeseen pikkukyliin. Uneliasta on meno, ei voi muuta sanoa. Balin oma kulttuuri näkyy kaikkialla. Temppelit hallitsevat maisemia, moskeijat ovat vähemmistönä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Vähän jälkeen puolen päivän löysin itseni Datsunin kanssa taas satamasta. Siellä oli päällä täysi kuhina, mutta löysin Datsunin kanssa nopeasti paikkani lautalla. Se oli tänään kolmisen kertaa suurempi kuin eilinen kippo. Ja täyteen pakattu. Päiväsaikaan salmen ylittäessäni huomasin myös sen, miten liikennöity tämä väli on. Pieniä lauttoja kellui saarten välillä useampi tusina. Ei ihme, että matka-ajat venyvät. Nytkin matkaa tehtiin reilu tunti luvatun puolen tunnin sijaan.

Jaavan puolella suuntasin kohti pohjoisrantaa, jota aion seurata valtatie yhtä myötäillen seuraavat päivät aina Jakartaan asti. Perillä Jakartan lentokentällä pitäisi siis olla 19. päivän illalla, eli matkaan saa käyttää vielä kolme päivää.

Valtatie yksi on uusi suosikkini. Maisemat eivät sinänsä sykähdytä, mutta aina välillä tie seuraa pittoreskiä rantaa pitkin. Pisteitä tie saa kuitenkin siitä, millaista keskinopeutta pystyin sillä pitämään. Pystyin jopa ajamaan suurimmalla eli viitosvaihteella pitkiä tovia. Mutkia tällekin tielle on tosin kertynyt, ja Datsunin jousitus antaa sen verran periksi, että tiukemmissa mutkissa auto antoi helposti tassua – ja taisinpa kerran olla hetken jopa kahdella pyörällä. Minulla ei varsinaisesti ollut kiire, mutta nautinpahan ripeämmästä etenemisestä, kun siihen oli kerran mahdollisuus. Ja selvyyden vuoksi, yli kahdeksaakymppiä en ajanut missään vaiheessa…

Ja koska olin päättänyt olla tänään kiirehtimättä turhaan, pistin auton parkkiin auringonlaskun ajaksi. Katsoin rauhassa, kun aurinko vajosi riisipeltojen taa. Trooppisiin auringonlaskuihin ei kai vain voi kyllästyä.

Hotellin löysin pian pimeän tultua. Sen nimi, Bromo View, antaa vihjeen siitä, mitä huomenna on odotettavissa… Ilmastoitu siisti huone maksoi vajaat 20 euroa. Söin illalliseksi lihapullanuudeleita hotellin ravintolassa; annoksen hinta 1,20 euroa oli järkyttävän halpa.

Katsotaan, josko jaksaisin herätä huomenna taas aikaisin. Maisemien pitäisi ainakin olla sen arvoisten.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.