Indiana Eskola Indonesiassa: Datsun kerää reissurähjää

13.05.2015 | Vesa Eskola

Neljännen ajopäivän saldo: 8,5 tuntia ja 250 km. Eteneminen alkaa toistaa tuttua kaavaa: joko kärrypolkuja hitaasti ja suoraan tai pääteitä mutkitellen ja vauhdikkaammin vaarallisia tilanteita väistellen.

Otin eilen illalla vielä päivän päätteeksi tunnin hieronnan (10 e), ja pienen jaavalaisen naisen sormissa oli yhtä paljon voimaa kuin turkkilaisessa kylässä. “Tämä on ihanaa, vaikka tekee kipeää niin ei haittaa.”

Leijonien kannustuslaulu soi päässäni muutenkin, sillä erehdyin katsomaan Suomi-Venäjä-pelin ensimmäisen erän. Olin Komarovin suihkukomennuksen jälkeen hereillä kuin viulun kieli, joten pakkohan peli oli katsoa loppuun asti – vaikka nettiyhteys pätki pahemman kerran. Netti jopa tilttasi kokonaan, kun jatkoerää oli jäljellä vajaat kaksi minuuttia! Aamulla oli ilo lukea Venäjän karhun kaatuneen. Maksoin tästä tietysti kovan hinnan, sillä katselu päättyi niin myöhään (tai aikaisin), että aamu venähti taas pitkäksi. Auringonnousun ihastelun jätin suosiolla väliin.

Leppoisan aamiaisen jälkeen siirryin Datsunin ratin taakse vähän ennen yhtätoista. Kruisailin hiljakseen Pangandaranin rantatietä pitkin tovin, ennen kuin käänsin Go Plussan keulan kohti itää. Pulau Nusan suistoa halkovat pikkutiet tarjosivat nautinnollisen alun päivälle. Upeassa kunnossa oleva joskin kapea tie puikkelehti suiston keskellä, ja kanavat ylitettiin hyppyrimäisiä siltoja seuraten. Hii haa.

Google yritti tuttuun tapaan ehdottaa suorinta reittiä, mutta pidättäydyin pääväylillä aina valtatie kolmelle asti. Olin ajatellut suunnistavani itään rantaviivaa seuraten, mutta pikkutie kohti Kota Cilapia oli niin kapea ja liikenne niin hurjaa, että hylkäsin ajatuksen.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Seikkailin pienempiä rännejä ja riisipeltoteitä pitkin kohti kolmostietä, ja läpäisin samalla useita pieniä kyliä. Kovin tottuneita eivät paikalliset vielä turisteihin – ainkaan sinisilmäisiin – ole, sillä aina autosta poistuessani jouduin poseraamaan alkuperäisväestön kanssa. Eskolan naama on tallentunut nyt useamman sadan kännykkän muistiin. Pelottava ajatus…

Datsunin olemus käy olemaan katu-uskottava. Se on kerännyt nyt pölyä neljä päivää. Edes pakollinen joka iltapäivään kuuluva sadekuuro ei ole huuhtonut kaikkea tomua pois. Ja on suorastaan ihme, että rengasrikolta on täälläkin vältytty. Pikkuteissä on hurmansa, mutta taittuminen vaatii isompaa väylää.

Liikenne valtatie kolmella oli aika villiä. Päättömämpiä olivat tuttuun tapaan motoristit ja pitkän matkan bussikuskit. Nopeuserot sekalaisen kaluston ja ajotaidon omaavien ihmisten kesken ovat huimia. Ja paikallisten turvavälit ja ajotavat ovat samanlaiset, on nopeutta sitten kaksi- tai kahdeksankymppiä. Ja tavoite on kaikilla sama, koko ajan etsitään sopivaa reikää muun liikenteen seassa, mistä pääsisi puikkaamaan edellä ajavasta ohi. On näillä on sentään aavistuksen parempi itsesuojeluvaisto kuin intialaisilla. Läheltä piti tilanteita näin kuitenkin päivän aikana useita.

Päivällä eväät ovat toistaiseksi olleet nestemäisiä. Kylissä on myös tarjolla runsaasti hedelmiä, jos nälkä sattuisi yllättämään. Ja onhan täälläkin noita katukeittiöitä jatkuvasti tien varressa. En vielä ole uskaltanut koittaa onneani. Autokin on saanut tasaisesti evästä. Laskin pikaisesti kahden tankillisen jälkeen, että Datsun juo sadalla kilometrillä noin 6,6 litraa menovettä. Se on linjassa Intian kulutuksen kanssa. Ajo täällä on niin nykivää, että lukemaa voi pitää hyväksyttävänä.

Jäin yöksi Borobuduriin, jossa sijaitsee maailman suurin buddhalaispyhättö. Se on myös Unescon maailmanperintökohde. Saavuin perille vasta pimeällä, joten temppeli jää huomisaamuun. Nyt aion herätä auringonnousuun… Lupaan ja vannon…

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.