Indiana Eskola Indonesiassa: lautta on lastattu Datsunilla

16.05.2015 | Vesa Eskola

Kuudes ajopäivä ei ollut yhtä hieno kuin viides: saldona 14,5 tunnin ajosta 415 km. Matka oli täynnä kapeita teitä ja ruuhkaa ruuhkan perään, mutta nyt olen perillä Balilla.

Starttasin Datsunit sylinterit kahdeksalta. Google laski minun olevan perillä yhdekäsän jälkeen illalla, mutta arvasin sen olevan liian hyvää ollakseen totta. Suurin syyllinen tähän lienee lauttayhteys Jaavalta Balille.

Sitä ennen päivä oli yhtä tuskaa. Kolmostie oli nyt paikoitellen huonossa kunnossa. Lisäksi luulen, että koko Jaavan autokalusto oli sulloutunut samalle tielle kanssani. En ajanut oikeastaan metriäkään ilman etten olisi ollut koko ajan jonkun perässä. Pitäisiköhän soittaa Guinnesin ennätysten kirjaan ja ilmoittaa sinne maailman pisin ruuhka. Uskon, että ajoin tänään aika ison osan matkasta kakkos- ja kolmosvaihteeella.

Lisäksi tie oli välillä todella kapea. Se aiheutti useamman hiukset pystyyn nostattavan tilanteen, sillä ruuhkassa ilmeisesti indonesialaistenkin käämit palavat. Rekkakuskit ajoivat ihmeen sivistyneesti, mutta linja-autokuskit osoittivat olevansa äijiä. Heidän taktiikka oli selvä; vastaantulijoiden kaistalla niin kauan kunnes muut antavat tilaa – tai vastaan tulee joku vielä isompi.

Indonesialaiset voisivat ottaa mallia Intiasta yhdessä asiassa. Ohituskulkutiet eivät olisi pahitteeksi täälläkään. Nyt päätiet kulkevat lähes poikkeuksetta kaikkien kaupunkien läpi. Toki väylät on mitoitettu sen mukaan. Isompia kaupunkeja halkoo kaksi monikaistaista bulevardia; molemmat yksisuuntaisia. Näin liikenne ainakin etenee valoista valoihin. Ajaminen tosin muistutti enemmän videopeliä kuin oikeaa ratin takana istumista. Esimerkiksi Jemberin kaupungin läpi ajoin paikoitellen viisikaistaista bulevardia, ja puikkasin koko ajan laidasta toiseen polkupyöriä, riksoja, mopoja, busseja, muita autoja ja rekkoja väistellen. Ehkä tämän maan liikenteellä on sittenkin enemmän yhteistä Intian kanssa kuin olin luullut…

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Ajoin tämän päivän kolmen pysähdyksen taktiikalla, eli stintit olivat ihan mukavan mittaisia. Lounaspakkaukseksi ostin marketista kaksi kahvijuomaa, Pocarin hikeä, kookosmehun, sipsipussin ja suklaapatukan. Hinta yhteensä 1,80 euroa.

Saavuin lauttasatamaan Jaavan itärannikolla seitsemän jälkeen illalla. Lautat kulkevat lauttayhtiön kotisivujen mukaan vartin välein ympäri vuorokauden. Tämä saattaa jopa pitää paikkansa, sillä jonoja ei ollut. Lautta imaisi Datsunin lisäksi seitsemän kevyttä kuorma-autoa ja pari mopoa. Kyseessä ei ollut siis Silja Line, eikä edes Eckerö.

Lauttamatkan piti kestää samaisten kotisivujen mukaan puoli tuntia, mutta ylitykseen meni lähes kaksi tuntia. Suurin osa tuosta ajasta kelluttiin. En tiedä, mitä odotimme, mutta matka ei taittunut. Ja viihdykkeet olivat vähissä… ei tax free -myymälää… ei pallomerta… onneksi sentään istumasalonki yläkannella. Ja kahviakin sai. Siitä puheen ollen: kahvi täällä on ollut aivan kamalaa, vaikka Jaava on englannin kielessä jopa synonyymi kahville.

Heikonkin kahvin avulla jaksoin vielä 80 kilometriä Balian Beachille. Tie on yhtä upea kuin saarikin, olen paratiisissa. Ajattelin luovuttaa suosiolla, eli en yrittänyt edes Kutaan asti. Päivästänihän varastettiin vielä tunti aikavyöhykkeen vaihtumisen takia. Löysin sängyn puoli kahdeltatoista pienestä majatalosta. Hinta 26 euroa, ja viileästä ilmasta pitää huolen perinteinen tuuletin. Nukahtaminen ei ole ongelma, sillä ranta kohisee kivasti. Ainoa harmi oli se, ettei netti toiminut (yllätys), ja kännykkäverkkokin oli on-off-tyyppinen. Siksi päiväkirjan lähettäminen ei onnistunut enää illalla. Minun teki mieli laulaa arkihuolesi kaikki heitä.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.