Indiana Eskola Indonesiassa: radiomastot, riisipellot ja tulivuoret käyvät tutuiksi

12.05.2015 | Vesa Eskola

Kolmannen ajopäivän saldo: 11 tuntia ja 310 km. Teiden kirjo jaksaa hämmästyttää ja ilahduttaa päivästä toiseen. Google tosin eksyi...

Tänään oli herättävä ajoissa, sillä aamiainen tuotiin huoneeseen jo ennen puolta kahdeksaa. Eurooppalaisen maun mukaan aamun tosin voisi aloittaa jollain muulla kuin kasvisnuudeleilla, mutta maassa maan tavalla… 

Tien päälle ehdin ennen kahdeksaa, ja tuskin oli kääntynyt hotellin portista päätielle, kun perääni ajoi moottoripyörä. Kosketus ei ollut kova, eikä vastapuoli jäänyt neuvottelemaan tapahtuneesta. Käytäntö näyttäisi siis olevan sama täällä kuin Intiassa. Intian reissun jälkeen ainoastaan Datsunin katto oli ehjä, toivottavasti tällä kertaa selvitään vähäisemmillä osumilla.

Erilaisten teiden kirjo oli tänään runsaampi kuin edellispäivinä. Päivän kohokohta oli 35 kilometriä kolmikaistaista moottoritietä. Marssinopeus nousi hetkeksi sataseen. Tämä oli tarpeen, sillä muuten aikaa paloi ruuhkissa liikaakin. Hermoja koetteli erityisesti jatkuva kiipeäminen erilaisten nyppylöiden yli. Tiet olivat niin kiharaisia, ettei ohituspaikkoja ollut kovin montaa, ja raskas kalusto jyrräsi mäkiä ylös kävelyvauhdilla.

Oman mausteensa päivään toi myös Googlen karttapalvelun oikoreitti. Yritin uskoa siihen loppuun asti, mutta lopulta etenemiseen olisi tarvittu järeämpää kalustoa kuin Datsun. Jouduin palaamaan nöyränä poikana samoja renkaan jälkiä takaisin varoen toistamiseen rikkirevityn asfaltin teräviä reunoja. Noin 30 kilometrin ekstralenkki maksoi minulle lähes puolitoista tuntia. Tästä eteenpäin pysyttäydyn kiltisti pääteillä. Tai sitten en…

Päivän hauskin tieosuus oli vajaat 10 kilometriä viidakon keskellä kiemurrellut ura, jolla oli leveyttä luksuslimusiinin verran. Jopa Datsun tuntui tällä lilliputtitiellä isolta. 2,4 metriä leveällä tiellä oli jopa keskiviiva!

Bandungin kaupunkia ohittaessani maisemat olivat ensimmäistä kertaa sisämaassa vähän avarammat. Tie halkoi laaksoa, jota piirittivät sammuneet tulivuoret. Riisipeltoja riittää. Indonesia on maailman kolmanneksi suurin riisin tuottajamaa Kiinan ja Intian jälkeen. Vientiin riisiä ei tosin hirveästi riitä, omassa maassa riittää 250 miljoonaa nälkäistä suuta.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Jaavassa porukkaa riittää ainakin tien varteen joka paikassa. Tämä ei toisaalta ole ihme, sillä 150 miljoonan asukkaan saari on pinta-alaltaan vain hieman Kreikkaa isompi. Eikä väestönkasvu ole koululaisten määrästä päätellen ainakaan heti laskemassa. Ja Angry Bird näyttäisi olevan täällä vielä kova sana, tutut maskotit koristivat useampaa koulureppua.

Tänään ei täytynyt tankata, mutta huoltamoita on tiheässä ja ne ovat valtaosin moderneja. Pertamina eli kansallinen öljy-yhtiö näyttäisi dominoivan markkinoita.

Yöksi ehdin juuri pimeyden saavuttua Pangandariin. Aika unelias lomakylä, paras sesonki ei ole ilmeisesti päällä. Näyttäviä polkuautoja kylän raitilla tosin liikkuu. Puuttuu vain älämölö.

Olin katsonut majoitusta välittävältä kansainväliseltä nettisivustolta valmiiksi majapaikan, mutten varannut sitä, vaikka huoneita oli jäljellä "vain 2". Ja yllätys, yllätys; huoneita oli vapaana vielä saavuttuani. Netin kautta huone olisi maksanut 42 euroa, eli suurin piirtein listahinnan verran (650 000 Indonesian rupiaa). Tinkaamalla hinta tippui tosin 250 000 rupialla. Uneliaita vissiin kaikki muut vieraat, sillä huoneet ovat pimeinä, ja olin ravintolan ainoa asiakas.

Söin rohkeasti katkarapuja paikallisessa ja chilivoittoisessa kastikkeessa. Meri on tuossa lähellä, joten tavara oli toivottavasti tuoretta. Näillä vesillä katkarapuja muistaakseni vielä on, Thaimaa on ryöstökalastettu niistä loppuun.

Huomisen tavoite on nousta katsomaan auringonnousu kuudelta ja lähteä aamupalan jälkeen kohti Jaavan kultturin keskustaa Yogyakartaa, jossa valtaa pitää vielä sulttaani. Reilun 250 kilometrin ajomatka sisältää pari temppelipysähdystä.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.