Indiana Eskola Indonesiassa: ryppyjä rakkaudessa

17.05.2015 | Vesa Eskola

Päivä sai unelma-alun Bromon tulivuorella. Sieltä aloitin paluumatkan kohti Jakartaa. Strategia on selvä. Tänään ja huomenna niin pitkälle kuin fiksulta tuntuu, ettei viimeiselle päivälle jää stressiä. Sitten rysähti.

Bromon tulivuori ja sitä ympäröivä kuumaisema teki vaikutuksen; tämä oli tämän matkan kohokohta. Käsittämätön maisema, upea sää ja täysin putkeen mennyt aikataulu kohottivat kaikki mielialaa.

Lähdin aamulla liikkeelle hotellista Probolinggosta kymmentä vaille neljä, vaikka vastaanottovirkailija suositteli kello kahta. Tyhjä ja ok-kuntoinen tie auttoivat ripeää etenemistä hyvin ensimmäiset 30 kilometriä, viimeiset 10 kilsaa oli työläämpää etenemistä huonokuntoisemman ja kapean tien takia. Tien varressa oli myös parkissa jatkuvasti vanhoja Toyotan Land Cruisereita, jotka tarjosivat kyytiä. Jatkoin kuitenkin sitkeästi matkaa Datsunilla.

Perillä suostuin lopulta vuokraamaan Land Cruiserin kuljettajineen neljäksi tunniksi. 20 euroa tuntui erittäin kohtuulliselta summalta. Kuski ehdi kyydittää minut näköalapaikalle juuri parahiksi. Jos olisin tullut 10 minuuttia myöhemmin, olisin myöhästynyt.

Bromo-visiitin jälkeen laskettelin reilun kahden kilometrin korkeudesta takaisin meren tasolle. Aamun varhainen herätys tosin painoi sen verran, että vedin matkalla auton parkkiin puoleksi tunniksi ja penkin vaakatasoon. Herättyäni ja tasaiselle päästyäni lähdin seuraamaan valtatie yhtä. Surabayan suurkaupunki ohittui nopeasti moottoritietä pitkin, mutta sen jälkeen liikenne kävi tökkimään. Onneksi minulla ei ollut kiire eikä varsinaista päämäärää tälle illalle.

Tubanin kaupungissa Datsunin ja minun välille syntyi sitten ryppy, ja syy oli täysin minun. Liikenne ohjattiin sivuväylälle ja samanaikaisesti Googlen karttapalvelu irtisanoi yhteytensä. Seurasin teräslevylastissa ollutta rekkaa liikennevaloista toisiin hitaasti ryömien. Tämä on tuttua kaupungeissa, kun liikennettä on paljon. Stop & go on pelin henki.

Lähdin rekan perään taas valoista, ja käänsin katseeni hetkeksi kännykän karttanäytölle. Samassa rysähti. Rekka oli pysähtynyt uudestaan. Vauhtini ei ollut varmaan kuin 10–15 km/h. Rekka lähti saman tien uudestaan liikkeelle, minä vedin sivuun. Mahtoikohan tuo edes huomata osumaa... Datsun ei taida painaa kuin noin 800 kiloa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Ensimmäinen ajatukseni oli luonnollisesti perk…. Konepelti oli aika pahasti rypyssä taittuen osittain näkökenttään. Auts. Kun pääsin ilkeästi narahtavan oven kautta ulos autosta, huokaisin helpotuksesta. Maski oli ehjä, eli Datsun-parka oli ottanut koko törmäysenergian Rekan rautapalkkia muistuttavasta takapuskurista kapealle alueelle konepeltiinsä heti maskin yläpuolella. Molemmat etuvaloumpiot olivat ehjät ja valot toimivat, vilkut samoin. Kaikki nesteet olivat yhä mukana kyydissä. Etupuskuri repsotti, mutta oli vielä tukevasti kiinni. Fillarit olivat suorassa. Sen verran etupellit olivat tosin liikkuneet, että ovet eivät auenneet ja menneet kiinni ilman pientä narinaa. Ne aukenivat ja sulkeutuivat kuitenkin kunnolla. Korin jäykkyys on mitä on...

Mietin hetken, mitä tehdä. Sitten tein kylmän viileän päätöksen. Matka saa jatkua, jos mitään vikaa ei ilmaannu. Painelin konepeltiä sen verran takaisin alas, että näin taas eteeni normaalisti. Sitten taivuttauduin takaisin sisään autoon ja sipaisin muun liikenteen sekaan. Kaikki pelitti normaalisti.

Kaupungin ulkopuolella nostin varovasti vauhtia. Kaikki oli edelleen ok. Ohjaus oli normaali, se ei ravistanut. Konepeltikin oli taas sen verran kiinni, ettei se haukannut ilmaa.

Ajelin iltahämärään asti rannikkoa seuraten ilman ongelmia. Intiassa Datsunin keula ei olisi varmasti herättänyt sen suurempaa ihmetystä, mutta täällä autokalusto on selvästi ehjempää. Jokunen pää on siis kääntyi.

Löysin yötä varten design-tyyppisen hotellin Kota Rembangista. Kyseessä näyttäisi olevan ketju ja aivan länsityylinen hotelli. Indonesia on muutamissa asioissa valovuoden edellä Intiaa, vaikkei täälläkään satunnaiselle turistille liikaa majoitustarjontaa ole.

Huoneessa laitoin illalla vielä sähköpostia Datsunin paikalliselle organisaatiolle. Katsotaan, mitä ohjeita sieltä tulee huomisen aikana. Seuraava iso kaupunki olisi Semarang reilun sadan kilometrin päässä. Siellä olisi netin mukaan Datsun-piste. Saas nähdä, viheltävätkö Datsunin ihmiset pelin poikki vai saanko jatkaa matkaa. Jakartaan olisi vielä 600 kilometriä.

Söin hotellin ravintolassa hyvää ja sopivan tulista kanaa sekä indonesialaisten suosimaa jälkiruokaherkkua eli es campuria. Samalla mietin vielä hetken onnettomuutta. Harmittaa. Nolottaa. Elämää ei sen enempää.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.