Maailman pisin koeajo: Intian pittoreskein tie löytyi

05.10.2014 | Vesa Eskola

Toiseksi viimeinen ajopäivä on reissun hienoin. Ajamme Kochista Munnaria ympäröiville kukkuloille, missä tie kiemurtelee vehreiden teeplantaasien läpi.

Tätä on vaikea uskoa todeksi. Valtatie 49 Kochista kohti Munnaria oli jo hieno – etenkin tielle avautuvien ja näyttävien vesiputousten ansiosta, ja nyt Munnarin jälkeen silmien eteen avautuva maisema on kuin kuvakirjasta. Kapea hyväpintainen asfalttitie mutkittelee pehmeärinteisiä ja kauttaaltaan teepensaiden vallassa olevia kukkuloita mukaillen. Emme ole ainoat turistit liikkeellä, mutta lähes kaikki muut ovat intialaisia.

Teeplantaseilta voi käydä ostamassa teetä tuliaisiksi, mutta me tyydymme vain juomaan kupilliset inkivääriteetä. Myös maustebisnes kukoistaa. Taas löytyi yksi nurkkaus Intiaa, minne olisi mukava palata uudestaan. Alueella on myös luonnonpuistoja. Norsullakin pääsisi ratsastamaan.

Plantaaseilla kerätään parhaillaan satoa; puutarhasakset käyvät, ja saksiin kiinnitetetyt keruupussit täyttyvät vikkelään. Tätä hommaa ei ole vielä koneellistettu. Sama käsinkeruumenetelmä oli käytössä myös Darjeelingissä.

Jatkamme 49-tietä kohti itää, ja pian tie muuttuu oikeaksi vuoristotieksi. Tie on myös parannusten alla. Ensimmäiset vajaat 15 kilometriä edetään huonokuntoista pintaa alaspäin, ja tie on osittain myös erittäin kapea, sille sortuneiden isojen kivenlohkareiden takia. Loput 15 kilometriä edetään sitten levämpää uraa ja tuoretta lakua pitkin.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Tasamaalle päästyämme vaihdamme valtatie 45:een. Sekin on pääosin erittäin hyvässä kunnossa. Pääsemme ajamaan pitkät pätkät jopa moottoritienopeuksia. Liikennettäkään ei ole juuri lainkaan.

Näin löydämme itsemme illalla yhdeksän jälkeen Puducherrystä, vanhasta Ranskan siirtomaavallan aikaisesta kaupungista. Yritämme löytää yösijan ranskalaiskortteleista, mutta kaikki hotellit ovat täynnä. Onneksi majapaikka löytyy useamman kysymän jälkeen muutaman kilometrin päästä, yhtään enempää ei olisi jaksanut ajaa.

Illalliseksi syömme kalacurrya ja maustettua riisiä, johon sekoitettu rapua. Ravintolan intialainen omistaja puhuu ranskaa, mikä lisää paikan charmia.

Viimeiselle ajopäivälle jää alle 200 kilometriä. Olemme tähän mennessä ajaneet 35 kilometriä vajaan kymppitonnin. Se alkaa tuntua hartioissa, ei niinkään selässä. Datsunin penkit ovat olleet loppupeleissä yllättävän hyvät.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.