Maailman pisin koeajo: Kultainen päivä

26.09.2014 | Vesa Eskola

Taj Mahalin ohi ajaminen ei harmita enää (juurikaan). Kultainen temppeli korvasi sen. Ja koeajamassa autoahan täällä ollaan autenttisessa ympäristössä, ei turistimatkalla :-)

Lähdemme Karnalista liikkeelle vähän ennen puoli kahdeksaa. Meillä tuhrautuu yli puoli tuntia siihen, kun odotamme aamiaiseväitä keittiöstä (only five minutes). Onneksi ajomatkaa Amritsariin on vajaat 350 kilometriä.

Tie on edelleen suorastaan loistavassa kunnossa. Tarkkana saa olla tosin jatkuvasti, sillä siltojen ja tierumpujen saumakohtia nämä velikullat eivät osaa valmistaa vieläkään. Ja kyllä tässä maassa kuoppia riittää hyvällekin tielle.

Olemme saapuneet Punjabin osavaltioon ja täällä tykätään torneista sekä kupoleista. Osavaltion asukkaista iso osa on sikhejä, joiden pyhä kaupunki Amritsar siis on. Turbaanipäisiä on liikenteessä paljon, ja turbaanien värikirjo on hurja. Tyyliniekoilla turbaani on samaa värimaailmaa kuin paita ja suippokärkiset sandaalit.

Saavumme Amritsariin kahden aikaan iltapäivällä. Matkaa Pakistaniin ei ole enää kuin noin 15 kilometriä, ja aivan rajan kupeessa sijaitsee yli 10 miljoonan asukkaan Lahore – Pakistanin toiseksi suurin kaupunki. Ajattelemme, että tämä näkyisi myös katukuvassa Amritsarissa, mutta eipä juurikaan.

Ajamme aivan kultaisen temppelin viereen, siinä pitäisi olla hyvän hotellin. Ei ole. Amritsarin keskusta on periaatteessa autovapaa, eli vain virallinen liikenne ja kaksi- sekä kolmipyöräiset sallitaan. Yllättäen tätä sääntöä ei kuitenkaan valvo kukaan...

Aivan ydinkeskustaan ajaminen ei ole tosin edes suositeltavaa. Kaupunki on vanha ja kujat muistuttavat vanhan linnoituskaupungin kujia. Autolle ei ole riittävästi tilaa. Ja ihmisvilinä on huima. Vaikka Amritsar vaikuttaa pieneltä, kyllä tähänkin kylään on saatu mahtumaan miljoona intialaista.

Palaamme omia renkaanjälkiämme takaisin ison valtatien varteen, jossa näimme juuri ennen kaupunkia Hyatt-ketjun hotellin. Huone irtoaa alle 80 eurolla. Hotelli ei näytä ulkoapäin olevan enää aivan parhaassa iskussa, mutta sisällä kaikki on priimaa. Ja jenkkityyliin hotellin käytävillä on paksut kokolattiamatot täälläkin.

Huoneessa meitä odottaa iloinen yllätys. Pääsen ensimmäistä kertaa Ompullani langattomaan verkkoon sitten Kalkuttasta lähdön. Ja yhteys on nopea – ja melko luotettava. Ihmeiden aika ei ole ohi.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Emme jää kuitenkaan ihmettelemään sitä vaan suuntaamme takaisin keskustaan. Auto jää parkkitaloon, ja me jalkaudumme. Temppelialueelle tultaessa jalkineet jätetään narikkaan temppelin ulkopuolelle, ja jalat pestään altaissa ennen sisään menoa. Maassa on vielä märät kumimatot. Jos tästä ilosta ei jalkasieni irtoa niin ei sitten mistään.

Temppeliin mentäessä pää on peitettävä, ja ostamme 10 rupialla halvat turistihuivit. Sikhit peittävät päänsä turbaaniin peittääkseen pitkät hiuksensa. Hiusten leikkaamatta jättäminen on osoitus kunnioituksesta jumalaa kohtaan.

Ison altaan keskellä komeasti seisova kultainen temppeli on vaikuttava näky. Temppelissä vierailee päivittäin yli 100 000 ihmistä. Temppelissä jaetaan myös halukkaille ilmainen ateria, joka koostuu linssikeitosta ja leivästä. Keittiö valmistaa päivittäin yli 100 000 annosta.

Temppelissä on siellä olevasta ihmismassasta huolimatta hyvin seesteinen tunnelma. Iso vesiallas, siinä uivat lihavat karpit, marmorikivetyksillä hiljakseen kävelevät ihmiset, kaiuttumista kantautuva sikhien pyhä teksti sekä pylväskäytävien varjossa lepäävät ihmiset luovat mielenrauhaa. Näitä paikkoja ei ole Intiassa liiaksi.

Temppelikierroksen jälken kävelemme vielä tovin vanhankaupungin kapeilla kujilla. Ai että kävely voikin tehdä hyvää. Ei Datsunin penkissä sinänsä mitään vikaa ole, sillä on vain tullut vietettyä aivan liikaa aikaa.

Kangas näyttäisi olevan tämän kaupungin juttu. Sitä on myynnissä kilometreittäin, ja kauppa näyttäisi käyvän laiskasti. Myös mattoja on tarjolla paljon. Kashmir ei ole enää kaukana.

Syömme intialaisen illallisen hotellissa. Alkuun paahdettua juustoa, pääruoaksi silputtua lammasta, jonka seassa lampaan maksaa ja sen kylkeen intialaisittain tehtyä perunaa ja kukkakaalia tuoreella inkiväärillä maustettuna. Nam.

Amritsar on retkemme pohjoisin piste. Tästä tie käy kohti etelää. Saa nähdä, miten pitkälle ehdimme ennen kuin aika loppuu kesken.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.