Maailman pisin koeajo: osa 11 – Intia kuuli!

01.09.2014 | Vesa Eskola
Maailman pisin koeajo: osa 11 – Intia kuuli!

Perjantai-iltana Intiasta saapui vahvistus, että automme valmistuu ajoissa. Nyt meillä on lentoliput.

No niin, usko elää. Matka alkaa siis kaikesta huolimatta aikataulussa. Intiaan lennetään lauantaina 6.9. Lontoon kautta, ja lento saapuu Chennaihin sunnuntain puolella puoli neljältä aamulla.

Lentolippujen metsästäminen on nykyisin hauskaa puuhaa. Palveluntarjoajia on netissä lukuisia, ja hinnatkin saattavat vaihdella. Jos aikaa on, ja oma aika on ilmaista, pienellä surffailulla saattaa säästää hieman.

Itselläni yleensä hintaa tärkeämpi valintakriteeri on mukavuus. Haluan lentää joko suoraan tai mahdollisimman vähillä välilaskuilla. Katson myös, etteivät vaihtoajat veny tolkuttoman pitkiksi, sillä lentokentillä hengailu ei ole hauskaa.

Tällä kertaa harkinnassa oli Finnair, joka lentää sinivalkoisin siivin Helsingistä Delhiin. Siellä olisi pitänyt odotella melkoinen tovi ennen jatkoa Chennaihin. Finskin normaali turistihinta olisi ollut noin tuhat euroa, mikä oli selvästi enemmän kuin monilla kilpailijoilla. Lisäksi tarjolla oli menoon vain business-paikkoja, mikä nosti hinnan yli budjetin.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Vaihtoehtoja löytyi onneksi runsaasti. Erilaisista yhdistelmistä päädyimme lopulta British Airwaysin lentoon, jonka välilasku osuu Lontooseen. Lennon hinta Helsingistä peruutusturvineen oli hieman alle 700 euroa. Kun tästä poistetaan vielä verot, varsinaisen lentolipun hinta oli 212 euroa. Ei taida BA päästä omilleen…

Ai niin, tässä vaiheessa lienee syytä esitellä vielä apukuski. Kun reissussa ollaan 30 päivää, ja autossa istutaan pitkää päivää, edessä on kova pala kakkua.

Siksi otin mukaan siskoni pojan Villen. Hän ajaa työkseen taksia Kovasella, joten ratti on tuttu elementti. Lisäksi Ville on ollut avustamassa Tuulilasia ennenkin. Teimme yhdessä Seat Leon -keikan Espanjaan (TL 1/2013).

Tätä tärkeämpää on asenne: vaikeudet ovat osa seikkailua ja itse asiassa seikkailun suola. En toivo, että joudumme nukkumaan autossa, mutta mikään mahdottomuus se ei ole. Ville ei valita vähistä. Lisäksi sukulaisuussuhde ei ole meidän tapauksessa rasite vaan etu.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.