Maailman pisin koeajo: pala kakkua

12.11.2014 | Vesa Eskola

Venäläinen ajokulttuuri on osoittautunut ainakin tällä retkellä mainettaan paremmaksi. Eikä hotellihuoneissa tarvitse todellakaan palella.

Veikkasin Tuulilasin päätoimittajalle Lauri Larmelalle ennen Venäjälle lähtöä, että tämä osuus tulee olemaan helppo Intiaan verrattuna. Toistaiseksi veikkaus on osunut nappiin; ajo Siperiassa ei ole poikennut oikeastaan lainkaan Suomesta.

Toissapäivänä matkaa taitettiin sinitaivaan alla, eilen puskimme läpi tuulen ja tuiskun sekä väistelimme jalkarättejä. Huonosta kelistä ja yhdestä huonosta tieosuudesta huolimatta keskinopeutemme oli noin 70 km/h. Intiassa keskinopeus oli koko kierroksen aikana vain noin 40 km/h.

Matkan teko on ollut todella leppoisaa. Liikennettä ei ole ruuhkaksi asti, venäläiskuskien ajatuksia on helppo lukea, rekkakuskit ovat kohteliaita – eikä tiellä ole lehmiä, mopoja tai todella hitaasti matelevia rekkoja. Intian eksotiikasta ja haasteista ei ole täällä tietoakaan.

Yksi asia maita sentään yhdistää: rappiokulttuuri ja köyhyys. Aivan niin kurjaa kuin Intiassa ei Venäjälläkään ole, mutta tien varressa on vähän väliä lähes autioituneita hökkelikylien tasolle valahtaneita asumuksia. Tuntuu pahalta ajatella, miten noissa majoissa mahdetaan elää, kun pakkanen paukkuu toden teolla.

Venäläinen rekkakalusto on ainakin valtaväylillä pääosin melko tuoretta, vaikka väliin mahtuu myös vanhempia Kamazeja sekä kiinalaisia halpakopioita. Henkilöautoissa Ladat ja Mosset käyvät olemaan vähemmistö, suosiossa ovat oikeanpuoleisella ohjauksella varustetut menopelit eli Japanista tuotu kalusto. Premium-brändit ovat kortilla.

Pääväylien kuntoon kiinnitetään kiitettävästi huomiota. Aurauskalusto ei ole ehkä hääppöistä, mutta sitä näkee riittävästi. Lisäksi teille heitetään surutta jotain mömmöä, joka ei ole kotimaisen suolaseoksen näköistä. Tehokasta se kyllä on, mutta auto on päivän ajon jälkeen todella törkeän näköinen.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Majoitus on sekin ollut toistaiseksi kunnossa. Matkatoimiston kautta varaamani hotelli Barnaulissa oli ok mutta kallis. Omskissa asuimme kotimajoituksen tyyppisessä vaihtoehdossa, ja vaikka rakennus oli ulkoa todella ränsistynyt, sisällä oli viihtyisä tunnelma. Lisäksi kirgiisi-isäntämme oli todella vieraanvarainen. Kurganissa olemme majoittuneet melko moderniin bisneshotelliin, joka ei juuri eroa vastaavista länsimaissa.

Joku on sentään vielä ennallaan… Aamiainen saadaan kuponkia vastaan, ja se on kopiokoneella tehty, johon on lätkäisty virallinen leima. Byrokratia pitää ihmiset työllistettyinä – se tiedetään suomalaisessa kuntapolitiikassakin.

Ja hotellihuoneissa on ollut toistaiseksi todella lämmin ellei suorastaan kuuma. Energiaa tuntuu Venäjällä siis piisaavan.

Edessa on kolmannen päivän vaellus, ja se vie meidät Ufaan. Ajomatkaa sinne on noin 700 kilometriä, ja matkalla käymme vierailulla Datsun-diilerillä. Toivottavasti arot vaihtuvat pian toisenlaisiin maisemiin, olemme taivaltaneet nyt lakeuksilla jo 1 600 kilometriä. Rattia ei ole toistaiseksi tarvinnut juuri väännellä.

Perillä Ufassa olemme todennäköisesti vasta iltamyöhäisellä, mikä on sääli, sillä Ufassa olisi suomalaisittain hieno lätkämatsi: kotijoukkue Ufa (Teemu Hartikainen, Ilkka Heikkinen ja Antti Pihlström) kohtaa Omskin (Jussi Parkkila, Raimo Summanen).

Ajopäivän aikana edesottamuksiamme ja havaintojamme tien päältä voi seurata tuttuun tapaan Tuulilasin Facebook-sivuilta.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.