Maailman pisin koeajo: Yksin metsässä

19.09.2014 | Vesa Eskola

Osa 36 – 9. ajopäivä 462 km. Yritämme illaksi Darjeelingiin, mutta joudumme tyytymään taas Siliguriin. Risteyskaupunki alkaa käydä meille tutuksi.

Emme halua ajaa aivan samoja renkaanjälkiä takaisin kuin mitä tulimme Guwahatiin, joten etenemme länttä kohti Brahmaputra-joen eteläpuolta. Tie on melko hyvä, ja liikennettä on vähän. Paikoitellen emme näe yhtään toista autoa. Lisäksi meitä ympäröi metsä. Siirrymme ajamaan oikealle kaistalle ja kuvittelemme olevamme Suomessa. Hoituu se koti-ikävä näinkin.

Paikallisten autot, ne mitä näemme, on koristeltu värikkäin paperipunoksin. Täällä on alkamassa uskonnollinen juhla, ja bileistä on kaikista päätellen tulossa hurjat. Jokaiseen pienempäänkin tievarsikylään pystytetään juhlatelttoja, ja teltoissa on jumalan patsas.

Ylitämme Assamin rajan takaisin Länsi-Bengaliin iltapäivällä. Tällä kertaa kukaan ei ole kiinnostunut meistä. Se on hyvä, koska emme rekisteröityneet Assamin vierailumme aikana poliisiasemalla, kuten meidän olisi pitänyt.

Assamista jäi hieman ristiriitaiset tunteet. Lomakohteena se olisi varmasti mielenkiintoinen; Assamissa ja sen takana aukeavissa muissa Intian syrjäisemmissä kohteissa voisi leikkiä lähes tutkimusmatkailijaa. Viidakoista löytyy esimerkiksi vielä alkeellisesti asustavia heimoja.

Työtä tekevän blogistin/autotestaajan kannalta Assam on sen sijaan painajainen, kun yhteys ulkomaailmaan katoaa. Lisäksi kannettava omenani sekä toinen kännykkäni ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Liekö niihin tarttunut joku Intia-tauti?

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Lisäksi vielä epävarmasti toimivat ja hitaat nettiyhteydet raastavat hermoja. Hmmm, taas tuli uusi bisnesidea. Tänne voisi perustaa jonkun parantolan nettiriippuvuudesta kärsiville!

Kello tikittää taas eteenpäin armottomasti. Lisäksi auton keula on nyt kohti länttä, joten laskeva aurinko on edessä päin. Se tekee ajamisesta tavallistakin haastavampaa. Kuoppia ei huomaa ennen kuin on liian myöhäistä – ellei marssivauhtia pudota reippaasti.

Viiden aikaan on selvä, ettemme ehdi Darjeelingiin. Asetamme maaliksi Siligurin. Pääsisimme kyllä varmasti Darjeelingiinkin asti, mutta emme halua saapua sinne pimeällä. Haluamme nähdä, miten Himalaja alkaa nousta edessämme.

Illan hämärtyessä elämä tienvarsikylissä kiihtyy. Teltat on koristeltu huimin koristevaloin, ja jokaisessa teltassa kaiuttimet suoltavat ulos intialaista musiikkia niin paljon kuin vehkeistä vain irtoaa tehoa. Möykkä on käsittämätön. Porukka on myös juhlafiiliksissä muutenkin. Jos intialainen liikenne on kaoottista normaalistikin, nyt kylien läpi ajaminen muistuttaa lähes katastrofia.

Emme jaksa kuitenkaan pysähtyä, sillä päivä on ollut taas pitkä. Huomenna Darjeelingissä otetaan iisimmin. Sinne ei ole Siligurista kuin noin 50 kilometriä. Olemme käyttäneet nyt 28 ajopäivästä yhdeksän. Kilometrilukema näyttää 3 302. Kymppitonnikin käy siis olemaan haaste, elleivät teiden kunnot parane dramaattisesti (heh).

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.