Ford

Hintahaarukka

12 608 - 54 993 €

Esittely

Henry Ford ei keksinyt autoa, mutta häntä pidetään nykyaikaisen autoteollisuuden perustajana. Ensimmäisen autonsa Ford valmisti 1892, mutta vasta 1899 valmistunut auto kiinnosti rahoittajia niin, että Ford perusti Detroit Automobile Companyn. 1901 hänen valmistamansa auto voitti Detroitissa autokilpailun. Ford jätti vuonna 1902 yhtiön joka sittemmin muutti nimensä Cadillaciksi. Ford perusti Ford Motor Companyn 1903, ja sen tavoitteena oli valmistaa kohtuuhintaisia autoja kaikille. Syntyi A-malli, jota myytiin 1708 kappaletta samana vuonna. Mallisarjojen määrää kasvatetiin (B,C ja F). 1906 valmistusmäärä oli jo lähes 15.000 autoa. Vuonna 1908 Ford toi markkinoille T-mallin. Sen valmistuksessa otettiin käyttöön massatuotanto. Liukuhihnan ansiosta kyettiin autojen tuotantomäärät moninkertaistamaan. Samaan aikaan muut autotehtaat valmistivat autonsa edelleen käsityönä. Fordin tehtaat siirtyivät ensimmäisenä kahdeksan tunnin työpäivään. Tuotantotekniikan jatkuva parantaminen mahdollisti hintojen pudottamisen kolmasosaan siitä, mitä auto aiemmin oli maksanut. Valtavat myyntimäärät johtivat ennätysvoittoihin. Kilpailijat olivat hätää kärsimässä. Fordin pulmaksi osoittautui jäykkyys asiakkaiden toiveiden toteuttamisessa. Autoteollisuuden ylivoimaisin johtoyritys alkoi jäädä kilpailijoiden jalkoihin, koska nämä ottivat paremmin huomioon ostajien muuttuvat tarpeet. Ford jatkoi T-mallin tuottamista vuoteen 1927, ja autoja tehtiin miltei saman näköisinä yli 15 miljoonaa kappaletta. Muista autotehtaista poiketen Ford pysyi perustajasuvun omistuksessa ja johdossa. Ford omisti alunperin yhtiöstään vain 25,5 %, mutta erimielisyydet muiden osakkeenomistajien kanssa johtivat siihen, että vuonna 1919 Henry Ford ja hänen poikansa Edsel olivat ostaneet kaikki osakket perheen haltuun. Tuotekehityksessä Ford omaksui 1990-luvulla lähtökohdaksi yhteisten pohjalevyjen ja muiden komponettien käytön yhtiön eri merkeissä. Autojen suunnittelu- ja kehitysvastuu jaettiin markkina-alueiden kesken. Euroopan Ford vastaa pienistä autoista (Ka, Focus), kun taas suurempien mallien suunnitteluvastuu on Amerikassa. 90-luvun alussa Fordin hankkima Jaguar sekä myöhemmin ostetut Aston Martin, Volvo ja Land Rover liitettiin Fordin Premier Automotive Groupiksi, jolla yhtiö haluaa profiloitua massatuottajasta myös statusautojen valmistajaksi. Ensimmäinen tämän tuoteryhmän merkki oli Lincoln, jonka Ford hankki jo 1921. Fordilla on myös suuri omistusosuus Mazdasta, ja yhteistyö tuotetasolla on merkittävää. Fordin merkkeihin kuuluvat myös Lincoln ja Mercury. Yhtymän pääkonttori sijaitsee USA:ssa, Michiganin osavaltiossa Dearbornissa, joka on pienehkö kaupunki Detroitin kupeessa. Ford toimii yli 30 maassa. Suomessa yhtiöllä kokonaisuudessaan Fordin omistama tytäryhtiö Oy Ford Ab. Suomessa Fordia tuo maahan Oyj Ford Ab.

Tykkää 1014 Ei tykkää 128

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com