Honda

Hintahaarukka

17 607 - 57 640 €

Esittely

Hondan perusti Soichiro Honda (s. 1906), sepän poika, joka jo isänsä pajassa oli tutustunut polkupyörien valmistukseen. Koulun jälkeen Honda työskenteli Tokiosssa autokorjaamossa, mutta perusti oman yrityksen Hamamatsuun. 28-vuotiaana hänen yrityksensä toimi autotehtaiden alihankkijana. Kilpa-autoiluharrastuksesta oli luovuttava vakavan onnettomuuden jälkeen, mutta Honda jatkoi opintojaan ja kehitti omaa yritystään. Hondan insinööritaitoja käytettiin monien erilaisten tuotteiden kehittämiseen. Ensimmäinen moottoripyörä valmistui 1949, ja Hondasta tuli maailman suurin valmistaja. Vasta 1963 esiteltiin ensimmäinen Honda-henkilöauto. Pienillä moottoreilla varustetuista autoista tuli energiakriisistä johtuen 70-luvun alussa erittäin kysyttyjä. Niiden imago perustui Hondan F1-kilpa-autojen menestykseen, ensimmäinen F1 voitto saavutettiin Meksikon GP:ssä 1965. Honda vetäytyi yhtiön johdosta 1974. Autoja valmistetaan Japanin lisäksi USA:ssa ja Englannissa. Englannissa yhtiö toimi Roverin partnerina siihen saakka, kun yllättäen BMW osti Roverin v. 1994. Hondan kiinnostavuus merkkinä on kasvanut citymaastureiden tultua valmistukseen. Honda on jatkuvasti energiakriisiä edeltäneistä ajoista lähtien ollut kiinnostunut alhaisesta polttoainekulutuksesta. Myös vaihtoehtoisten polttoaineiden kehittämisessä se on niittänyt mainetta. Insight-mallisarja on autoteollisuuden ensimmäisiä tuotantoautoja, jossa energiaystävällisyys on tuotu mallisarjana markkinoille. Insight-mallisarja menestyi mm. Tuulilasin ja Motivan Ekoauto-kilpailussa v. 2001. Suomessa Hondaa tuo maahan Honda Finland.

Tykkää 1173 Ei tykkää 29

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com