26 994 - 129 989 €
Willys rekisteröidä Jeep -nimen tavaramerkikseen vuonna 1950. Nimen omistusoikeus on siirtynyt Willys-Overlandilta Kaiserin ja AMC:n kautta Chrysler Corporationille. Jeepistä tuli oma automerkki vuonna 1963, kun muodostettiin Kaiser-Jeep, Willys-Overlandista eriytetty yhtiö. Viimeksimainittu on Jeepin alkuperäinen kehittäjä. Kaiser-Willys fuusioitiin American Motorsiin v. 1970. Sekin joutui taloudellisiin vaikeuksiin, ja Jeep-divisioona myytiin Chryslerille. Vaikka se on yhdistynyt Daimler-Benzin kanssa, Jeep-merkki on säilynyt yhtymässä. Jeep merkkinä on aina koostunut kahdesta peruslinjasta, joista toisen pohjana on alkujaan sotilaskäyttöön kehitetty maasturi (CJ) ja toisen siviilikäyttöön tarkoitetty maastohenkilöautojen linja (Wagoneer). Jeepin CJ-tuotelinjaa on valmistettu lisenssein eri puolilla maailmaa, mm. Japanissa, Kanadassa, Brasiliassa, Koreassa, Espanjassa, Intiassa ja Etelä-Afrikassa. Jeepin maahantuoja Suomessa on Aro Yhtymän tytäryhtiö Chrysler Finland Oy. Jeepin ja sen eri mallisarjojen tarina Jeepin tarina alkaa toisen maailmansodan pyörteistä. Kesäkuussa 1940 USA:n asevoimat ilmoittivat autonvalmistajille etsivänsä käyttöönsä ”kevyttä tiedusteluajoneuvoa” korvatakseen sillä armeijan moottoripyörät ja käytössä olleet modifioidut Fordin T-mallit. 135 valmistajaa kutsuttiin tarjouskilpailuun, jonka säännöt oli tarkasti määritelty: Tarjouspyynnössä oli määritelty mm. auton enimmäismitat, maksimipaino, toivottu tavarankuljetuskapasiteetti sekä eräitä teknisiä ominaisuuksia, joita ajoneuvolta toivottiin. Aluksi tarjouspyyntöön vastasi vain kaksi yritystä: Willys-Overland ja American Bantam Car Manufacturing Company. Pian näiden jälkeen mukaan ilmoittautui myös Ford Motor Company. Näiden kolmen kesken alkoi kilpailu siitä, kuka saisi tuottoisan sopimuksen valtion kanssa. Yhtiöt valmistivat ennätysajassa prototyypit testausta varten – mm. Bantamin ajoneuvon suunnittelu ja valmistus kesti yhteensä vain 49 päivää. Ford ilmoitti kisaan Pygmy –nimellä tunnetun GP (General Purpose) –mallinsa. Willys-Overlandin suunniteluosaston varajohtaja Delmar G. Roos suunnitteli Willys Quadin. Kaikki kolme valmistajaa toimittivat oman prototyyppinsä asevoimille kesällä 1940. Asevoimat pyysivät kaikilta kolmelta valmistajalta 70 malliajoneuvoa, jotka toimitettiin asevoimille marraskuussa 1940. Seuraavalla kierroksella Bantamia pyydettiin valmistamaan 1500 kappaletta 40 BRC –ajokkejaan, Fordia 1500 modifioitua ja parannettua Pygmiä ja Willysiltä pyydettiin 1500 Quadia. Tarkempien testien ja arviointien seurauksena Willys-Overland voitti lopulta tarjouskilpailun. Willys MA/MB Paranneltu ja modifioitu versio Willys Quadista tunnettiin ensin nimellä MA ja sittemmin nimellä MB. Kuitenkin asevoimat ja myöhemmin koko maailma tulivat tuntemaan sen nimellä Jeep. Varmaa ei ole kuinka nimeksi muodostui juuri Jeep. On väitetty, että nimi tulisi kirjaimista GP (General Purpose), jotka peräkkäin lausuttuna kuulostavat sanalle Jeep. On myös väitetty, että ajoneuvo nimettiin suositun sarjakuvahahmo ”Eugene the Jeepin” mukaan Kippari-Kalle sarjakuvasta. Olipa nimen alkuperä mikä hyvänsä, sana Jeep päätyi amerikkalaiseen lexicon –sanakirjaan ja toimi jonkin aikaa myös lähes synonyymina kaikille maastoajoneuvoille. Samalla Jeepistä itsestään tuli toisen maailmansodan ikoni. Willys MA:n ominaisuuksia olivat mm. vaihteenvalitsin ohjauspylväässä, kaksi pyöreää mittaria kojelaudassa sekä käsijarru vasemmalla puolella. Willys-Overland valmisti sitä yli 368 000 kappaletta ja Ford lisenssillä noin 277 000 kappaletta USA:n asevoimien käyttöön. Vihreänruskea, rujon näköinen mutta luotettava ajoneuvo oli tärkeä linkki sodan voittamisessa. Willys rekisteröi Jeep -nimen omaksi tavaramerkikseen sodan jälkeen ja suunnitteli muuntavansa sen hyötyajoneuvoksi lähinnä maanviljelyskäyttöön. Jeep CJ Ensimmäinen siviilitarkoituksiin valmistettu Jeep –ajoneuvo, CJ-2A, joka tunnettiin myös nimellä Jeep Universal, esiteltiin vuonna 1945. Willysin mainonta esitteli tuliterää Jeep –ajoneuvoa lähinnä työajoneuvona maanviljelijöiden ja rakennusmiesten käyttöön. Siinä oli mm. takaluukku, kylkeen kiinnitetty vararengas, suuremmat ajovalot, ulkoinen bensakorkki ja monia muita hienouksia, joita sen sotilaskäytössä olleissa edeltäjissä ei ollut. CJ-2A:ta valmistettiin neljän vuoden ajan, kunnes vuonna 1948 esiteltiin CJ-3A. CJ –malli ajanmukaistettiin vuonna 1953, jolloin sille annettiin nimeksi CJ-3B. Siinä oli korkeampi etusäleikkö ja konepelti kuin sotilasedeltäjässään, jotta uusi Hurricane Fhead neljäsylinterinen moottori mahtuisi konepellin alle. CJ-3B –mallia tuotettiin vuoteen 1968 asti. USA:ssa sitä valmistettiin yhteensä 155 494 kappaletta. Vuonna 1953 Willys-overland myytiin Henry J. Kaiserille 60 miljoonan dollarin kauppahintaan. Kaiser Company aloitti mittavan tutkimus- ja kehitysohjelman Jeep –ajoneuvojen tuotevalikoiman laajentamiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1955 Kaiser esitteli CJ-5:n, joka perustui vuoden 1951 Korean sodassa käytettyyn M-38A1:een. Sen akseliväli ja kokonaispituus olivat hivenen suuremmat kuin CJ – 3B:ssä. Samaan aikaan yleisön kiinnostus maastoajoneuvoja kohtaan oli kasvussa. CJ-5:n parannukset moottoreissa, akseleissa ja vaihteistoissa sekä sen entistä parempi istuinmukavuus tekivät siitä erittäin houkuttelevan mallin. CJ-5:n muotoilu oli jonkin verran edeltäjiään pehmeämpää, mikä näkyi mm. korin pyöreämmissä muodoissa. Piakkoin esiteltiin myös pidemmän akselivälin omaava CJ-6 –malli , joku muutoin oli lähes identtinen CJ-5 –sisarensa kanssa. CJ-5:n elinkaari oli pidempi kuin yhdenkään aiemman Jeep –ajoneuvon, vuodesta 1954 aina vuoteen 1984 saakka. Kaiserin 16 omistusvuoden aikana tuotantolaitoksia perustettiin 30 vieraaseen maahan ja Jeep –ajoneuvoja markkinoitiin yli 150 eri maassa. Vuonna 1962 Jeep esitteli ensimmäisen automaattivaihteiston nelivetoajoneuvossa, Jeep Cherokeeta edeltäneessa Wagoneer –mallistossaan. Se oli myös ensimmäinen nelivetoinen ajoneuvo, jossa oli erillinen etujousitus. Vuonna 1965 esiteltiin uusi ”Dauntless” V6 –moottori vaihtoehtoisena voimanlähteenä sekä CJ-5:een että CJ-6:een. 155 hevosvoiman tehot tuottava moottori lähes tuplasi hevosvoimat vakiona olleeseen neljäsylinteriseen moottoriin nähden. Vuonna 1970 American Motors Corporation (AMC) osti Kaiser Jeepin. Nelivetoisten ajoneuvojen suosio kasvoi ja vuoteen 1978 mennessä Jeep –ajoneuvoja tuotettiin jopa 600 kappaletta päivässä. Tuotantomäärä oli yli kolminkertaistunut vuosikymmenen alusta. Kaikki CJ:t varustettiin AMC:n rakentamilla V8 –moottoreilla. AMC myös varusti sekä CJ-5:n että CJ-6:n painavammilla akseleilla, suuremmilla jarruilla sekä suuremmalla pyörien välillä. Vuonna 1973 esiteltiin Quadra-Trac®, ensimmäinen automaattinen jatkuvatoiminen nelivetojärjestelmä. Vuonna 1976 AMC esitteli CJ-7:n, joka oli ensimmäinen suuri muutos Jeep –muotoilussa kahteenkymmeneen vuoteen. CJ-7:n akseliväli oli aavistuksen pidempi kuin CJ-5:ssä, jotta automaattivaihteistolle jäi riittävästi tilaa. Ensimmäisen kerran CJ-7:n myötä valittaviksi tulivat irrotettava kovakatto ja teräsovet. Sekä CJ-7:ää että CJ-5:ttä rakennettiin vuoteen 1983 asti, jolloin CJ-7:n kysyntä kasvoi niin suureksi, ettei AMC:lle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa CJ-5:n tuotanto 30 tuotantovuoden jälkeen. Vuonna 1981 esiteltiin Scrambler, joka oli muutoin samantapainen kuin CJ-7, mutta sen akseliväli oli pidempi. Se tunnettiin yleisesti nimellä CJ-8. Jeep Wrangler (YJ) 1980 –luvulle tultaessa kuluttajat kaipasivat entistä enemmän henkilöautoista tuttuja mukavuusominaisuuksia. AMC vastasi tähän tarpeeseen lakkauttamalla CJ –mallisarjan ja esittelemällä vuonna 1987 Jeep Wranglerin. Vaikka Jeep Wrangler perustuikin samaan avoimeen korimalliin kuin CJ-7 ei siinä juuri ollut muita yhteisiä osia edeltäjänsä kanssa. Mekaanisesti Jeep Wranglerilla oli enemmän yhteistä Jeep Cherokeen kuin CJ-7:n kanssa. Wranglerissa oli neliönmalliset ajovalot ensimmäistä – ja viimeistä – kertaa Jeepin historiassa. YJ –mallia valmistettiin yli 630 000 kappaletta. Viides elokuuta 1987, vajaa vuosi Wranglerin esittelemisen jälkeen, AMC myytiin Chrysler Corporationille, jolloin siitä tuli osa Chryslerin Jeep/Eagle –osastoa. Jeep Wrangler (TJ) Vuonna 1997 Jeep Wrangler näytti hyvin samankaltaiselle kuin CJ-7. Sen retrolook oli harkittu, mutta mekaanisesti kyse oli täysin eri autosta. Lähes 80 prosenttia autossa käytetyistä osista oli uudelleen suuniteltuja. TJ:ssä käytettiin samantapaista neljä-linkki jousitusta kuin Jeep Grand Cherokeessa. Myös matkustamo oli täysin uusi, sisältäen mm. kuljettajan ja etumatkustajan turvatyynyt. Jeep Wranglerissa näkyivät edelleen monet klassiset Jeep –elementit, kuten pyöreät ajovalot, taittuva tuulilasi ja irrotettavat ovet, samoin kuin mahdollisuus valita kangaskaton ja irrotettavan kovakaton välillä. Turvakaari oli vakiona. Jeep Wranglerien sarja on sittemmin täydentynyt 2000-luvulla esitellyillä Jeep Wrangler Rubiconilla, pidemmän akselivälin omaavalla Jeep Wrangler Unlimitedillä ja viimeisimpänä Jeep Wrangler Unlimited Rubiconilla. Jeep Jeep -brandi on yksi maailman arvostetuimmista autoalan brandeista – monet pitävät sitä jopa koko 1900-luvun ikonina. Sen pitkä historia ja ylivoimaiset maasto-ominaisuudet ovat tehneet siitä lähes synonyymin vapauden, seikkailun ja aitouden kanssa. Jeep –ajoneuvot mielletään osaksi amerikkalaista kulttuuria, minkä lisäksi niillä on erityinen merkitys lukuisille ihmisille eri puolilla maailmaa. Jeepin ”menee minne haluaa, tekee mitä tahtoo” -asenne on lähes uskonto seikkailunhaluisille ihmisille kaikkialla .
| Pvm. | Aihe | |
|---|---|---|
| 20.11.2008 | Vertailussa neljä käytettyä citymaasturia | Vertailutesti |
| 22.4.2003 | Jeep Cherokee 3.7 A4 Sport | Testi |
| Pvm. | Aihe |
|---|---|
| 23.12.2007 | Jeep Patriot 2.0 CRD |
| 23.12.2007 | Jeep Wrangler Unlimited 2.8 CRD A5 Sport |
| 16.5.2007 | Jeep Compass 2.4 CVT Limited |
| 16.5.2007 | Jeep Grand Cherokee SRT8 |
| 13.4.2007 | Jeepit kipusivat ennätyskorkeuteen |
| 5.3.2007 | Jeepin uusi Patriot ja uudistunut Wrangler |
| 5.3.2007 | Jeepin uusi Patriot ja uudistunut Wrangler |
| 17.12.2006 | Jeep Compass |
| 6.10.2006 | Compass tuo Jeepin metsästä kaupunkiin |
| 14.9.2006 | Jeepin historia |
Kommentit
0 kommenttia