17 291 - 77 890 €
Mitsubishi on maailman suurimpia yhtiöitä, ja sillä on toimintaa lukemattomilla aloilla autoista laivoihin, hisseihin sekä sijoitus- ja pankkitoimintaan. Alkujaan yhtiö oli varustamo, (perustettu 1870-luvulla) joka sai nimen Mitsubishi (kolme timattia), kun v. 1911 Mitsubishi Goshi Gaisha jakoi suureksi paisuneen yrityksen erillisiksi liiketoimintayksiköiksi. Ne harjoittivat pankkitoimintaa, vakuutustoimintaa, laivanrakennusta ja kaivostoimintaa.
Vuonna 1917 valmistui Mitsubishin ensimmäinen henkilöauto, mallisarja A. Yhtiöllä oli teollisuuden ansiosta suhteita Fiatin ohella moneen muuhun autotehtaseen. Käytännössä autoteollisuudessa toimittiin vain kotimarkkinoilla, ja henkilöautojen valmistus sai väistyä hyötyajoneuvojen tieltä. Kuorma-autojen valmistus käynnistyi v. 1923.
Vuonna 1953 Mitsubishi alkoi valmistaa lisenssillä Jeep-maastoautoja, mutta vasta 1960 tuotiin markkinoille ensimmäinen Mitsubishi-henkilöauto, Model 500. Colt-mallisarja tuotiin markkinoille 1962.
Mitsubishi oli kotimarkkinoiden lisäksi kiinnostunut erityisesti USA:n markkinoista. 70-luvun alussa esitelty Colt-mallisarja oli johtanut Mitsubishin yhteistyöhön Chryslerin kanssa (jolla oli noin 11 %:n omistusosuus Mitsubishista).
USA:n markkinoilla Mitsubishi ja Chrysler ryhtyivät yhteistyöhön autojen valmistuksessa (Diamond-Star Motors Corporation), ja Chryslerin verkosto myi myös Mitsubishejä. Maastohenkilöutoista, joiden valmistus käynnistyi v. 1982, tuli Mitsubishin erityisen vahva alue.
Vuonna 1994 Mitsubishi ryhtyi valmistamaan autoja Hollannissa NedCar BV:n autotehtaassa. Yhteisyrityksessä oli mukana Hollannin valtio ja Volvo. Tehdas valmisti Mitsubishi Carisman lisäksi Volvo 40-mallisarjan autoja (joissa on Carisman kanssa yhteinen pohjalevy). Hollannin valtio vetäytyi myöhemmin yhtiön omistuksesta.
Fordin ostettua Volvon henkilöautotoiminnan tuotantoyhteistyö päättyi. Tilalle tuli yhteistyö smartin kanssa, smart forfour ja Mitsubishi Colt ovat sisarmalleja, joissa on paljon yhteistä. Chryslerin fuusioiduttua Daimler-Benzin kanssa Mitsubishi on saanut lisää vastuuta yhtymän pikkuautojen suunnittelussa. Mitsubishi, MCC ja Chrysler ovat muodostaneet strategisen allianssin, jonka tavoitteena on kaikkien kolmen asemien lujittaminen henkilöautojen valmistuksessa. Nyt Daimler-Chrysler omistaa merkittävän osuuden Mitsubishista, ja japanilaisen tarkastelutavan se on DC:n tytäryhtiö.
Mitsubishin maahantuojana Suomessa oli elokuuhuun 2003 saakka suomalainen Helkama-Auto Oy. Tuolloin Mitsubishin maahantuontitoiminnot siirrettiin sopimuksella uuden Vemic-Auto Oy:n tehtäväksi. Sen omistivat aluksi Veho ja Helkama-Auto, mutta Veho Group Oyosti noin vuoden päästä Helkaman osuuden, joten Vemic-Autosta tuli kokonaan Vehon tytäryhtiö.
Veho ei kuitenkaan onnistunut Mitsubishin markkinoinnissa ja myynnissä tavalla, jota se oli odottanut. Osaltaan syynä oli Daimler-Chryslerin jakautuminen, ja allianssi Mitsubishin kanssa purkautui. Mitsubishin mallisto osoittautui ainakin Suomen markkinoilla liian kapeaksi, jotta merkki olisi voinut saavuttaa edes kohtalaisen markkinaosuuden.
Veho luopuikin Mitsubishin maahantuonnista, ja Delta Groupista tuli seuraava Mitsubishin maahantuoja.
| Pvm. | Aihe | |
|---|---|---|
| 14.1.2011 | Vertailussa Crossoverit | Vertailutesti |
| 4.11.2010 | Testissä Mitsubishi ASX | Testi |
| 26.12.2008 | Parivertailussa Mitsubishi Lancer Evolution ja Subaru Impreza WRX STI | Vertailutesti |
| 19.8.2008 | Vertailussa neljä porrasperää | Vertailutesti |
| 7.7.2008 | Testissä Mitsubishi Lancer | Testi |
| 23.9.2007 | Vertailussa dieselmaasturit Chevrolet Captiva, Honda CR-V, Jeep Compass, Kia Sorento, Mitsubishi Outlander, Toyota RAV4 | Vertailutesti |
| 27.8.2006 | Vertailussa viisioviset Fiat Grande Punto, Ford Fiesta, Kia Rio, Mitsubishi Colt, Peugeot 207, Renault Clio, Toyota Yaris ja VW | Vertailutesti |
| 29.12.2004 | Parivertailu: Honda Jazz ja Mitsubishi Colt | Vertailutesti |
| 17.12.2003 | Mitsubishi Lancer 1.6 STW Comfort | Testi |
| 15.5.2003 | Vertailussa Mitsubishi Pajero ja Toyota Land Cruiser | Vertailutesti |
| Pvm. | Aihe |
|---|---|
| 5.11.2012 | Delta juhlii 75-vuotista toimintaansa |
| 14.6.2012 | Deltalle uusi toimitusjohtaja |
| 3.1.2011 | Mitsubishi yrittää uutta alkua |
| 3.1.2011 | Mitsubishin maahantuonti siirtyi Deltalle |
| 15.3.2010 | Mitsubishi lopettaa Ralliart –yksikön |
| 4.12.2009 | PSA/Peugeot-Citroën ostamassa merkittävää osuutta Mitsubishistä |
| 8.9.2009 | Tuulilasi testasi jo sähkö-Mitsun Suomessa! |
| 21.4.2009 | Mitsubishi Grandis uudistui kevyesti |
| 3.3.2009 | Mitsubishi miltei 8000 euroa edullisemmin |
| 11.2.2009 | Mitsubishi i MIEV -sähköauto esillä Genevessä |
Kommentit
0 kommenttia