13 369 - 87 243 €
Nissan tunnettiin aikaisemmin Suomessa, kuten monilla muillakin markkinoilla Datsun-merkkisenä autona. Datsun merkkinä lopetettiin v. 1983, mistä alkaen kaikki valmistetut autot ovat olleet Nissaneita. Vuonna 1912 USA:ssa koulutuksen saanut insinööri Masujiro Hashimoto perusti Tokioon Kwaishinsha moottoritehtaat-yhtiön ja rakensi ensimmäisen auton prototyypin. Tehtaan rahoittajahenkilöiden etunimistä muodostui kirjainlyhenne DAT, josta tuli seuraavien autojen merkki. Dat:n osti suuri teollisuuslaitos Tobata Imono 1931. Sen suunnitelmissa oli valmistaa kotimarkkinoille edullinen jokamiehenauto. Auto sai nimekseen Datson. Dat-merkki muutettiin Datsuniksi kahdesta syytä. Son-loppu merkitsee japaninkielessä tappiota. Uuden nimen ansiosta logomerkkiin oli mahdollista liittää nouseva aurinko. Datsun-tuotanto käynnistyi 1932. Valmistajayhtiön nimi muutettiin jälleen 1933, nyt Nissan Motor Companyksi. Automerkki kuitenkin säilyi Datsunina vielä 51 vuotta eteenpäin. Nissanin menestys on vahvasti riippuvainen muiden japanilaismerkkien tapaan menestyksestä vientimarkkinoilla. Siihen vaikuttaa osaltaan valuuttakurssit ja tullit. Nämä seikat yhdessä pitkien kuljetusetäisyyksien tuomien haittojen kanssa saivat Nissanin aloittamaan autojen valmistamisen Englannissa vuonna 1990. Nissan on Japanin toiseksi suurin valmistaja, jonka toiminta oli 90-luvun aikana useiden vuosien ajan hyvin vahvasti tappiolla. Julkisuudessa yhtiötä oltiin jo liittämässä useisiin suuriin valmistajiin, mutta näytti siltä, ettei mikään niistä halunnut ottaa vastatakseen Nissanin veloista. Nissan on valmistanut jo 100 miljoonaa autoa Kesäkuun loppuun mennessä vuonna vuonna 2006 Nissanin maailmanlaajuinen kokonaistuotantomäärä oli noin 100 140 000 ajoneuvoa. Näistä 76,6 miljoonaa ajoneuvoa on valmistunut Japanissa ja noin 23,5 miljoonaa muissa maissa. Nissan perustettiin joulukuussa 1933 nimellä Jidosha-Seizo Co., Ltd. (”Autotehdas Oy”) sen jälkeen, kun pienten Datsun-henkilöautojen valmistus oli hankittu Tobata Casting Co., Ltd. yritykseltä. Ensimmäinen valmistettu henkilöauto Jidosha-Seizon nimellä oli Datsun Type 12. Seuraavana vuonna yrityksen nimeksi otettiin Nissan Motor Co., Ltd. Vuonna 1935 Nissan käynnisti toimintansa Yokohaman tehtaassa, joka oli Japanin ensimmäinen autojen massatuotantolaitos. Tästä alkoi Nissanin tarina Japanin autoteollisuuden uranuurtajana. Japanin tuotantokapasiteetti kasvoi edelleen, kun ajoneuvoja ryhdyttiin valmistamaan Oppaman tuotantolaitoksessa vuonna 1962, Zaman tuotantolaitoksessa 1965, Murayaman tuotantolaitoksessa 1966 (yrityksen yhdistyttyä samana vuonna Prince Motor Co., Ltd.:n kanssa, joka oli merkittävä japanilainen autonvalmistaja), Tochigin tuotantolaitoksessa 1971 ja Kyushun tuotantolaitoksessa vuonna 1976. Nissan aloitti ulkomailla autojen valmistuksen vuonna 1959. Maa oli Taiwan. Vuonna 1966 tuotanto käynnistettiin Meksikossa, jonka jälkeen tuotanto olivat vuorossa Yhdysvallat, Espanja vuonna 1983, Englanti vuonna 1986 ja Kiina vuonna 1995. Renault-Nissan -ryhmä Vuonna 1999 Renault ja Nissan solmivat yhteistyötä ja omistusta koskevan allianssin Tokiossa. Taloudellisissa vaikeuksissa pitkään toiminut Nissan sai merkittäväksi omistajaksi Renaultin, joka merkitsi Nissanin osakkeista 36,8 %. Osuus on niin suuri, että Japanilaisen lainsäädännön mukan Nissanista tuli Renaultin tytäryhtiö vaikka Renault ei merkinnytkään osake-enemmistöä Nissanista. Osapuolet asettivat tavoitteekseen saavuttaa merkittävän osuuden uusien autojen (niin henkilö- kuin tavara-autojenkin) valmistuksesta ja myynnistä maailmanlaajuisesti. Jotta se voisi onnistua, osapuolet pitivät tärkeänä lisääntyvää tuotekehitystoimintaa, yhteisten komponenttien käyttöä, valmistusyhteistyötä sekä tuotemerkkien mielikuvien yhteistä kehittämistä sekä myyntiyhteistyötä. Renaultin ja Nissanin piti merkkeinä täydentää toisiaan ja pyrkiä välttäämään päällekkäisyyksiä. Lokakuussa vuionna 2001 Renault ja Nissan syvensivät yhteistyötään lisäämällä ristikkäisomistusta sekä perustamalla yhteisen yrityksen johtamaan liiketoimintaa. Maaliskuussa vuonna 2002 Renault lisäsi jälleen omistustaan Nissanissa kasvattaen osuutensa 44,4 %:iin. Maaliskuun lopulla samana vuonna Nissanin osuus Renaultista nousi 15 %:iin. Liiketoiminnan johtamisesta vastaava yhteisyritys käynnistettiin huhtikuussa 2002. Vuonna 2002 Renault-Nissan ryhmä valmisti ja myi yli 5 miljoonaa autoa. Se oli siten maailman viidenneksi suurin autonvalmistaja. Nissan Suomessa Nissanin edustajana Suomessa toimi pitkään (vuosina 1962-2005) suomalainen Aro-Yhtymä Oy. Nissan perusti yhdessä Aro-Yhtymän kanssa uuden maahantuontiyhtiön, joka huolehtii autojen tuonnista ja markkinoinnista koko Pohjoismaiden alueella. Sen toiminta käynnistyi vuoden 2006 alussa
| Pvm. | Aihe | |
|---|---|---|
| 11.2.2011 | Vertailussa Mini Countryman ja Nissan Juke | Vertailutesti |
| 14.1.2011 | Vertailussa Crossoverit | Vertailutesti |
| 11.7.2010 | Vertailussa vuoden 2009 suosituimmat autot | Vertailutesti |
| 7.12.2008 | Kestotestissä Nissan Tiida | Testi |
| 20.11.2008 | Vertailussa neljä käytettyä citymaasturia | Vertailutesti |
| 12.2.2008 | Viisi edullista nelivetoa vertailussa | Vertailutesti |
| 23.12.2007 | Nissan Tiida 1.6 Acenta Sedan | Testi |
| 28.11.2007 | Nissan X-Trail kolariturvallisuustestissä | Testi |
| 22.9.2007 | Nissan Qashqai 2.0 Acenta 4x4 | Testi |
| 25.2.2007 | Vertailussa tila-autot Hyundai Matrix , Nissan Note, Opel Meriva ja Škoda Roomster | Vertailutesti |
Kommentit
0 kommenttia