Peugeot

Hintahaarukka

10 560 - 51 166 €

Esittely

Peugeotin perhe perusti vuonna 1876 yhtiön, joka aluksi valmisti polkupyöriä. Armand Peugeot oli liikesuhteissa Panhardin kanssa, joka tarvitsi puun työstökoneita. Tämän yhtiökumppani Levassor sai Peugeotin vakuuttuneeksi siitä, että autoissa oli tulevaisuus. Peugeotin ensimmäinen vaihe autonvalmistajana vuodesta 1891 ei johtanut menestykseen, mutta kun käyttöön saatiin Levassorin toimittamat Daimler-moottorit, yleisön kiinnostus tuotteisiin alkoi kasvaa. Vuonna 1897 yhtiö alkoi valmistaa moottorit itse. Ensimmäinen "Bebe" Peugeot valmistui 1902. Myöhemmin Lion-Peugeot-merkkisistä autoista tuli suosittuja. Merkin vuosimalli 1912 oli Bugattin suunnittelema. Peugeot 201-mallisarja esiteltiin 1929, mistä pitäen mallisukupolvet ja auton kokoluokka oli nähtävissä mallinumeroinnissa.

Vuonna 1974 Peugeot fuusioitui Citroënin kanssa PSA-yhtymäksi. Kun vuonna 1977 Peugeot osti Chryslerin tuotantolaitokset Englannissa ja Ranskassa, siitä tuli myös englantilainen valmistaja. Vuonna 1983 esitellystä 205:stä tuli kokoluokkansa eniten myyty Euroopassa, ja v. 1987 esitelty 405-mallisarja jatkoi merkin nousua suuriin volyymeihin. Autojen ranskalaispiirteitä häivytettiin tietoisesti, ja koridesign lähestyi Saksan makuvirtauksia. Voimakas panos rallitoiminnassa toi merkille urheilullista imagoa. Merkillä voittaneita suomalaisia maailmanmestareita ovat Ari Vatanen, Timo Salonen, Juha Kankkunen ja Marcus Grönholm.

Peugeotia tuo Suomessa maahan Maan Auto Oy. Aiemmin pitkään SOK:n omistuksessa ollut maahantuontiliike siirtyi Veho Groupin omistukseen vuonna 2010. Maahantuontitoiminnot on pitkälle yhdistetty Citroënia tuovan Auto_Bon Oy:n kanssa, joka sekin kuuluu Veho Groupiin. Jälleenmyyntiverkot ovat merkeillä kuitenkin erilliset.

Tykkää 1151 Ei tykkää 15

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com