
26 988 - 86 173 €
Volvo-merkki tulee latinan sanasta volvere (pyöriä). Volvon perustivat 1924 Assar Gabrielsson ja Gunnar Larson, historiatiedon mukaan rapuillallisilla. Ensimmäinen auto, OV4 (tunnettiin nimellä Jacob) valmistui 1927. Garbrielssonilla oli taloudellinen koulutus, ja hän oli oli toiminut SKF-kuulalaakeritehtaan myyntijohtajana tutustuessaan Larsoniin. Tämä puolestan oli työskennellyt Englannissa White& Poppe-nimisessä autotehtaassa 1911-1913 ennen tuloaan SKF:lle, jossa miehen tutustuivat. Larson jatkoi 1920 AB Galco-nimiseen yritykseen, mutta miesten yhteinen tavoite valmistaa pohjoismaisille markkinoille sopiva auto, yhdisti heidän uransa. Jo vuonna 1928 Volvo rakensi ensimmäisen kuorma-autonsa, joita myytiinkin enemmän kuin henkilöautoja aina toisen maailmansodan loppuun saakka. Aluksi yhtiö toimi SKF:n valvonnassa, mutta toiminnan käännyttyä voitolliseksi, SKF:n rooli pieneni. Vuonna 1941 valmistui 50 000. Volvo. Se oli kuorma-auto. Maailmansodan jälkeen suunniteltiin PV 444-mallisarja. Se saavutti myös USA:n markkinoilla menestystä. Amazon-mallisarja (P121) jatkoi Volvon hyvää myyntiä sekä Pohjoismaissa että USA:ssa. Pienenä autotehtaana Volvo käytti muualta hankittuja komponentteja (moottorien kehityksessä yhteistyötä sekä Peugeotin että Renaultin kanssa). Volvo laajensi henkilöautomallistoa pieniin ja keskikokoisiin perheautoihin, hankkimalla 75 %:n osuuden Hollannin valtion omistamasta DAF-autotehtaasta. Osuutta vähennettiin 1981, kun Volvo myi Hollannin valtiolle 45 % osakkeista takaisin. Samaan aikaan Volvo laajeni autoteollisuudesta monialayhtiöksi, jossa oli henkilö-, kuorma-auto- ja linja-autojen lisäksi vapaa-ajan tuotteiden divisioona, elintarvike-, lääketeollisuus-, vakuutusyhtiö, rahoitusyhtiö jne. Yhtiön omistajat torjuivat pääjohtajan suunnitelmat 80-luvun alkupuolella laajentaa yhtiön toimintaa öljyteollisuuteen sekä myöhemmin fuusioitumisen Renaultin kanssa. Volvo jäi yksin, luopui 90-luvun aikana autoteollisuuden ulkopuolella olevista toiminnoista, ja sen henkilöautotoiminta myytiin Fordille. Päätettyään lopettaa Euroopassa valmistetun Scorpion Ford sai eurooppalaisen merkin, jolla oli vahva jalansija suurten turvallisten perheautojen valmistajana. Volvolla taas koettiin, että yhtiö oli saanut riittävästi resursseja uusien mallisarjojen kehittämiseen "liittouduttuaan" Fordin kanssa. Volvon ensimmäinen tytäryhtiö oli Suomeen perustettu Volvo-Auto (1928). Sitä aikaisemmin Volvoja oli tuonut Suomeen tehtaan ensimmäinen ulkomainen jälleenmyyjä, Turussa sijaitseva Keskusautohalli Oy. Siitä on tullut historian myötä 90-luvulla Volvon omistama yritys. Maahantuonnista vastaava Volvo-Auto on Volvon ja sitä kautta Fordin omistama.
| Pvm. | Aihe | |
|---|---|---|
| 10.5.2011 | Vertailussa keskikokoiset katumaasturit | Vertailutesti |
| 27.3.2011 | Vertailussa Volvo V60 farkku ja Audi A4 Avant | Vertailutesti |
| 5.11.2010 | Vertailutestissä kaksi isoa farmaria: Skoda Superb Combi ja Volvo V70 | Vertailutesti |
| 9.10.2010 | Neljä erilaista avoautoa | Vertailutesti |
| 4.10.2010 | Volvo S60 - viimeinen viikinki | Testi |
| 12.12.2009 | Ekologiset perheautot vertailussa | Vertailutesti |
| 4.2.2009 | Kestotestissä Volvo V70 | Testi |
| 26.12.2007 | Volvo V70 2.5T A | Testi |
| 29.10.2006 | Volvo S80 2.4 D5 A Momentum | Testi |
| 19.3.2006 | Kestotesti 30 000 km - Volvo V50 1.8 | Testi |
Kommentit
0 kommenttia