Mielensäpahoittajan soratieralli: Sysi-Suomen soratieralli, osa 1/5

16.07.2015 | Tuomas Kyrö
Mielensäpahoittajan soratieralli: Sysi-Suomen soratieralli, osa 1/5

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Voortti Eskortti jäi katsastukseen. Mynkkenin olympiakesästä lähtien on tullut leima kehujen kanssa. Maalipintaa on ihailtu ja pohjan ruostumattomuutta, niin kuin olisi jotenkin kummallista, että menopelistä pidetään huolta. Ihmisiin voi tulla lommoja, mutta Eskorttiin ei.

Ennen katsastusta minä olen käyttänyt Eskortin Ruotsalais-Pertillä tulppien-, öljyjen- ja iskunvaimentimien vaihdossa. Hän tekee hommat, ei jaarittele työaikana ja ymmärsi jo 1980-luvulla, että kaikkia asiakkaita ei kiinnosta katsella alastomien likkojen kalentereita liian suurta laskua maksaessaan. Ruotsalais-Pertiltä saa kuitin, mitä pidän tärkeänä, koska kyllä pitää ihmisen veronsa maksaa. Toki vähän voisi katsoa mihin ne minun veromarkkani laitetaan. Vanhustenhoitoon ja maastohiihdon kehittämiseen.

     - Vaihdelaatikko on loppu, katsastajaukko sanoi eikä selvästi kuunnellut minun puheitani. - Olette varmasti huomannut itsekin huomannut.

      Tietenkin vaihdelaatikko on loppu sellaiselle kuljettajalle, joka ei osaa ajaa minun Eskorttiani,  mutta miksi sitä kukaan muu ajaisi kuin minä? Sanoin, että pitää osata nitkuttaa.

      - Nitkuttaa?

     Selvästi oli katsastusmies sitä sukupolvea, joka tarvitsi automaattivaihteet ja takapuolen lämmittimet. On nähty televisiosta, kuinka tiedemies kehittelee autoa, joka ohjaa itse itseään. Sitten saa mennä koko elämänsä niin kuin oltaisiin Dallas-sarjan öljyporukoissa. Lojutaan, nukutaan, hörpitään viskijuomaa ja tutkitaan hivelypuhelimiä. Näin menee: auto oppii itse pysähtymään, hakemaan huoltamolta laiskurille kahveet ja tekemään lopulta laiskurin työt. Että kyllä jo senkin tähden kannattaisi katsastusmiehen opetella nitkutus.

      - Tämä alkaa olla mielenkiintoisin kuulemani selitys.

      Kyllä ei ole totuus selitys vaan totuus. Tiedoksi vielä, että nelosvaihteella kone hyrrää tasaisesti ja alamäkeen pääsee hyvinkin kahdeksaakymppiä. Sen lujempaa ei pidä ihmisen kulkeakaan, jos on tarkoituksena nähdä maisemat ja liikennemerkit.

      Kun minä olin poikaiässä, lähin auto sijaitsi naapurimaassa. Aikuisten kanssa kuljettiin kävellen ja poikaporukassa aina juosten. Minä juoksin kahdeksan kilometriä tunnissa ja Yrjänä yhdeksän. Mutta minä jaksoin niin pitkään kuin oli tarve. Suurimpina kirkkopyhinä mentiin hevosella kuulemaan epävireistä kirkkokuoroa ja rovastin yskäistä saarnaa.

       Sen takia tässä maassa pärjättiin aikoinaan kestävyysjuoksussa ja talvisodassakin kohtalaisesti. Sitten nuoriso alkoi kulkea koulumatkojaan taksilla, jonka seurauksena on pärjätty paremmin autourheilussa. Siinä lihavatkin pojat voivat voittaa maailmanmestaruuksia niin kuin Salos-Timo, jonka vuoksi piti varmasti monesti vaihtaa iskunvaimentimet.

     - Ne oli aikoja, katsastaja sanoi. - Mulla on Hannu Mikkolan nimmari. Mutta ei tämä tilanne tästä mihinkään muutu. Voin antaa ajoluvan tasan seuraavalle korjaamolle. Jälkikatsastus kahden viikon kuluttua, vaihdelaatikko korjattuna. Muutenhan tämä on ikäsekseen erinomainen peli.

      Millä minä nyt pääsisin takaisin? Emäntä täytyy syöttää, hän makaa terveyskeskuksen vuodeosastolla enkä minä halua että hoitajat antavat liian isoja perunan palasia. Katsastuskonttori sijaitsi viidenkymmenen kilometrin päässä kotoa. Jos olisi talvi, hiihtäisin.

     - Pääsisittekö linja-autolla?

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

     Eivät kulje meidän kylille enää linja-autot, postiautot eikä Mullikaisen Mainiot Matkat.

     - Taksi?

     Näytinkö minä mieheltä, joka maksaa taksimatkasta? Tiesikö katsastaja kuinka paljon ihminen säästää, jos jättää elämänsä taksimatkat ajamatta. Siinä ei säästy pelkästään raha vaan maine. Kun jättää menemättä taksiin, jättää ihastumatta automaattivaihteisiin ja dieselin nakutukseen.

      Kyllä tiedetään mitä autonvalmistaja yrittää. Ihmisen alimpia vaistoja yrittää kutitella ja saada tuntumaan tarpeelliselta vaihtaa kulkupeli vuosittain. Jos minä nyt tähän tilaisin taksin, niin mistä tietää olisiko neljän päivän kuluttua poikieni perintö uhrattu kiiltelevään saksalaiseen autoon, jonka kuljettajan täytyy näyttää Roosperin Keijolta, vaikka ei omistaisikaan samanlaista alimittaisen maailmanmiehen karismaa. Baijerista saapuisi velkojat valikoimaan parhaat puut metsästäni.

    - Voittehan te soittaa vaikka jollekin tutulle.

     En minä tunne kuin Yrjänän.

     - Soitatte Yrjänälle.

     Yrjänä on kuollut.

     - Aivan, katsastusmies sanoi ja sen jälkeen meiltä oli puheenaiheet hetkeksi käyty.

     Sanoin meneväni jalkaisin. Lupasin hoitaa Eskortin kuntoon, sillä on tarkoitus ajaa vielä seuraavat neljäkymmentä vuotta. Istuin Eskortin kuljettajan paikalle ja lupasin ajaa auton tien toiselle puolelle huoltoketjun pihaan.

     Sain kytkimen pohjaan ja olin kääntämässä virta-avainta, kun katsastushalliin juoksi virkailija odotustilan puolelta. Peruutuspeilistä näin kuinka ne vertailivat papereitaan.

     - Tulkaapas ulos, katsastaja sanoi niin kuin olisi jonkin sortin poliisi. - Teidän ajokorttinne ei ole voimassa. Teillä ei ole lupaa ajaa tätä autoa. Meidän täytyy soittaa poliisi paikalle.

Kaikki Mielensäpahoittajan soratieralli -kolumnit! 

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.