Testissä Hyundai i20

02.06.2009 |
Testissä Hyundai i20

Uusi i20 on todella omaleimainen ja kansainvälinen tuote: sitä tekee eteläkorealainen tehdas Intiassa eurooppalaisen suunnittelun pohjalta. (Tuulilasi 6/2009)

Hyundai i20 1.4 Comfort

Hyundai i20 tuli julkisuuteen viime syksynä Pariisin autonäyttelyssä. Se täydentää tehtaan alapään malliston, joka käsittää kolme sarjaa, i10, i20 ja i30. Uusi i20 asettuu samaan luokkaan kuin esimerkiksi Seat Ibiza ja Toyota Yaris. i20:n edeltäjä oli selkeästi pienempi Getz.

Hyundai i20:ssa on melkoisesti uutta tekniikkaa, vaikka auto noudattelee kokonaisuutena yleistä pikkuautolinjaa. Luonteen autolle antaa se, että se on suunniteltu täällä Euroopassa ja siten on saatu mukaan ratkaisuja, jotka kiinnostavat nimenomaan täkäläisiä markkinoita.

Olennaisinta on se, että pääntilat sekä edessä että takana ovat hyvät. Kokoluokalle tyypillinen niukkuus tuntuu takana, mutta ahtautta helpottaa se, että takapyörien holvit eivät ulotu sisätiloihin. Melu ja jousitus aiheuttavat epämukavuutta.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Auto on perusluonteeltaan selvästi yliohjautuva ja ilmiö tuntuu kehittyvän selkeämmäksi niin kauan kuin kaarretta kestää. Tavallisessa maantieajossa sähkötehostin on aika kömpelön ja jotenkin massiivisen tuntuinen. Ääritilanteet auto selvittää loisteliaasti sekä tyhjänä että kuormalla.

i20 kulkee, kiihtyy ja pysähtyy hyvin. Ohituskiihtyvyyttäkin löytyy riittävästi. Hyundai i20 Comfort on kaikissa tämän ryhmän asioissa hyvää keskitasoa, siis kohtuullisen turvallinen, kohtuullisesti varusteltu ja varsin taloudellinenkin.

Loppuarvostelu

i20 on joistakin huomautuksista huolimatta oiva auto. Sen parasta antia on hyvä taloudellisuus ja mainio suorituskyky. Tekniikan ratkaisut ovat moderneja, mutta mielestäni esimerkiksi ohjauksen suhteen olisi voitu olla vanhanaikaisempia: sähköhydraulinen järjestelmä mahdollistaisi keskialueellakin kunnolla toimivan ohjauksen. Tilat ovat kokoluokkaan nähden tyydyttävät ja korin korkeus antaa väljyyttä sisään. Varustelu on keskitasoa. Jousitus on kova ja kantava, ajokäytös ääritilanteissa vakaata.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.