Älä luota liikaa tekniikkaan - sovellus ei pelasta autoilijaa tasoristeyksessä

11.12.2017 |
Älä luota liikaa tekniikkaan - sovellus ei pelasta autoilijaa tasoristeyksessä

Tienkäyttäjien turvaksi on julkaistu Liikenneviraston avoimeen dataan perustuvia sovelluksia, jotka varoittavat tasoristeyksistä ja tasoristeyksiä lähestyvistä junista. Sovelluksista voi olla hyötyä, mutta avoin data ei voi koskaan aukottomasti kertoa, ettei junaa ole tulossa.

Liikennevirasto jakaa avoimena datana tietoa junien sijainneista. Datasta selviää muun muassa, milloin juna on saapunut tietylle asemalle ja millä raideosuudella juna tällä hetkellä kulkee. Näitä tietoja hyödyntävät esimerkiksi sovellukset, jotka varoittavat tasoristeyksiä lähestyvistä junista. Liikennevirasto huomauttaa, että datan puutteista johtuen sovellukset eivät välttämättä aina varoita lähestyvistä junista.

"Avoimesta datasta voi katsoa, millä raideosuudella juna kulkee. Raideosuuksien pituudet vaihtelevat kuitenkin sadoista metreistä aina kymmeniin kilometreihin. Tämä tarkoittaa, että junan tarkkaa sijaintia on mahdotonta päätellä datan perusteella", toteaa avoimen datan asiantuntija Tomi Lapinlampi.

Junien kulkutiedoissa on muitakin puutteita. Reaaliajassa päivittyvät kulkutiedot puuttuvat kokonaan monilta vähän liikennöidyiltä rataosilta, joilla on paljon vartioimattomia tasoristeyksiä, mutta ei junan sijaintia seuraavia turvalaitteita. Kulkutietoviestit voivat myös olla virheellisiä tai puutteellisia esimerkiksi taustajärjestelmien vikojen tai ratatöiden vuoksi.

Junien GPS-tiedot pian saatavilla avoimena datana

Joulukuussa 2017 Liikennevirasto julkaisee avoimena datana junien GPS-sijainnit. Tietojen lähteenä toimii lähes kaikista junista löytyvä kuljettajan päätelaite KUPLA.

"Uudistus helpottaa sijaintietojen hyödyntämistä, mutta näissäkin tiedoissa on puutteita. Noin 10% päivittäin ajettavista junista ei tuota laadullisesti riittävän hyvää sijaintitietoa tai tieto puuttuu kokonaan", Lapinlampi muistuttaa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Sijaintitiedon päivittymisessä on myös viiveitä, joiden aikana nopeasti liikkuva juna voi ehtiä kulkea jopa satoja metrejä. Lisäksi tiedon jakeluketjussa on muita mahdollisesti vikaantuvia osia, kuten tietoliikenneyhteydet ja avoimen datan jakelurajapinta.

Junien paikannus tarkentuu tulevaisuudessa

Tulevaisuudessa Liikennevirasto yhdistää GPS-tiedot radan turvalaitteista saatavaan kulkutietoon. Näin voidaan tarkentaa junan sijaintia moniraiteisilla rataosilla ja esimerkiksi tunneleissa, joissa GPS:n tarkkuus on heikko. Tavoitteena on tuoda yhdistetty sijaintitieto avoimeen rajapintaan heti, kun tietoa pystytään tuottamaan. Yhdistettykään tieto ei poista paikannukseen liittyviä ongelmia kokonaan, eli junan sijaintia ei voida jatkossakaan täysin tarkasti ja varmasti kertoa.

Sovellus ei korvaa tarkkaavaisuutta

Kehittäjien kannattaa huomioida junien sijaintitietojen puutteet sovelluksissaan ja kertoa rajoitteista selkeästi myös sovellusten loppukäyttäjille. Puutteiden ja virheiden vuoksi tietojen käyttöä turvallisuuteen liittyvissä sovelluksissa kannattaa harkita tarkkaan.

"Yksikään sovellus ei poista tasoristeyksen ylittäjän omaa vastuuta. Älykkäin ratkaisu on hiljentää nopeutta sekä varmistaa, ettei junaa ole tulossa", Lapinlampi kertoo.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.