Alkuvuosi liikenteessä poikkeuksellisen turvallinen

02.07.2014 | TL-verkkotoimitus
Alkuvuosi liikenteessä poikkeuksellisen turvallinen

Vuoden ensimmäiset kuusi kuukautta ovat olleet tieliikenteessä ennätyksellisen turvallisia. Onnettomuuksissa kuolleiden määrä jäänee ensimmäisen kerran tammi-kesäkuussa alle sadan, arvioi Liikenneturva.

Eri tilastolähteitä yhdistämällä Liikenneturva, liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö, arvioi tieliikenteessä kuolleiden määrän tammi-kesäkuussa olleen 93 henkilöä. Viime vuonna virallisessa tilastossa kuolleiden määrä ensimmäisen kuudelle kuukaudelle oli 118.

Myös pelastuslaitosten tilastoimien vakavasti loukkaantuneiden määrä kuluneen alkuvuoden osalta on noin seitsemän prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Varsinkin touko- ja kesäkuussa näyttäisi vakavasti loukkaantuneiden määrä jääneen edellistä vuotta pienemmiksi.

Liikenneturvallisuussuunnitelmassa on asetettu tavoitteeksi, että vuonna 2014 liikenteessä kuolleiden määrä on enintään 218. Alkuvuoden perusteella tavoite on vielä saavutettavissa edellyttäen, että loppuvuosi etenee yhtä suotuisasti.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Liikenneturvallisuuden kansallisena visiona on, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai vakavasti loukkaantua liikenteessä. Vuodelle 2020 tavoitteena on, että liikenteessä kuolleiden määrä on enää enintään 136.

Silloin täyttyisi myös EU komission asettama tieliikenteen turvallisuustavoite liikennekuolemien puolittamisesta vuoteen 2020 mennessä.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.