Australiassa erikoinen ongelma – mantereen liikkuminen sekoittaa GPS:n

03.08.2016 | Max Lange
Australiassa erikoinen ongelma – mantereen liikkuminen sekoittaa GPS:n

Australian mannerlaatan liikkuminen aiheuttaa ongelmia GPS:lle, sillä mantereen vanhat koordinaatit eivät enää pidä paikkansa. Tämä tuo riskin mm. autonomiselle ajamiselle.

Australian manner liikkuu vuosittain 7 cm. Mannerlaatan liike tuo ongelmia GPS-järjestelmille, koska ne perustuvat tiettyihin globaaleihin koordinaattipisteisiin. Australian GPS-koordinaatit päivitettiin edellisen kerran vuonna 1994, jonka jälkeen manner on liikkunut peräti 1,5 metriä. Paikalliset koordinaatit eivät enää vastaa globaaleja koordinaatteja, joihin GPS perustuu.

Tavallisessa navigaattorissa 1,5 metrin heitto ei toisi hirvittäviä ongelmia, mutta tulevaisuudessa autonomisen ajamisen aikakaudella tarkka GPS-data on ehdottoman tärkeää liikenneturvallisuuden kannalta. Australiassa aihetta on jouduttu jo pohtimaan.

GPS-koordinaateista päättävä taho onkin päättänyt muuttaa Australian paikallisia GPS-koordinaatteja tulevaisuutta varten, kertoo BBC. Koordinaatit siirretään vuoden 2017 alussa alustavasti paikkaan, jossa globaalit ja paikalliset koordinaatit kohtaavat vuonna 2020.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Samanlainen ilmiö voi toistua myös muuallakin maailmassa, joskin Australiassa ilmiö on korostunut mannerlaatan nopean liikkeen vuoksi.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.