Autoetu vuonna 2012

28.11.2011 |
Autoetu vuonna 2012

Verohallitus on vahvistanut luontaisetujen verotusarvot vuodelle 2012. Autoetua koskevat määräykset ovat periaatteiltaan samanlaiset kuin aikaisemminkin. Edun arvoa koskevat korotukset ovat vähäisiä.

Autoetu - mikä se on?

Jos palkansaaja tai hänen perheensä käyttää yksityisajoihin työnantajan henkilö- tai pakettiautoa, verovelvollisen saama etu katsotaan autoeduksi. Autoedun arvo määrätään auton rekisteriotteeseen merkityn käyttöönottovuoden perusteella. Lähtökohtana on auton ensirekisteröintiajakohta. Sen kuukauden ensimmäisenä päivänä voimassa ollut yleinen ov-hinnasto määrittää lähtöpisteen.

Autoedun verotusarvo - pääomahyöty ja käyttökustannukset

Verotusarvo on hinnastohintaa alempi, sillä ov-hinnasta vähennetään 3 400 euroa. Jäljellejäävästä summasta lasketaan verohallituksen ilmoittama prosenttiosuus. Tuo osuus vaihtelee auton iän mukaan siten, että auton vanhetessa prosenttisuus hieman pienenee. Autot on jaettu kolmeen ikäryhmään ensirekisteröintivuoden (käyttööonottovuoden) perusteella. Ajatuksena on verottaa autoetua sen antaman pääomahyödyn perusteella. Koska autot ikääntyessään menettävät arvoaan, on tietysti loogista, että pääomaosuuden vero-osuus alenee.

Mutta myös auton käyttökustannukset vaikuttavat autoedun määrään. Tämä osuus on laskennallinen "keski arvo". Se ei liity eri automallien todellisiin tarkkoihin käyttökustannuksiin eikä ajomääriin. Sen sijaan auton ikä vaikuttaa, sillä käyttökustannukset ovat yhteydessä auton ikään.  Vanhempien autojen käyttökustannukset ovat korkeammat kuin uudempien, koska vanhemmiten auton korjauskustannuksia tulee lisää. Niinpä verottaja jakaa autot ensirekisteröintivuoden perusteella kolmeen ikäryhmään.

Autoedun määrä selviää, kun hankintahinnan (pääoman ) aiheuttama osuus ja käyttökustannusten osuus lasketaan yhteen. Saatu summa on erilainen vapaassa autoedusssa kuin käyttöedusssa. Käyttöedun saaja joutuu maksamaan itse ainakin auton polttoainekustannukset, kun taas vapaan autoedun saajan ei tarvitse niitä tai muitakaan kustannuksia autostaan maksaa. Tästä johtuen vapaan autoedun verotusarvo on suurempi kuin käyttöedussa.

Autoedun verotusarvoa laskettaessa pyöristetään pääomakustannusten ja käyttökustannusten summa alaspäin lähimpään 10 euroon.

Autoedun verotuarvo v 2012AUTOEDUN VEROTUSARVON MÄÄRÄÄMINENAutoetu 2012 esimerkki

Autoedun arvo voidaan laskea joko kuukausikohtaisena arvona (tavallisempi tapaus) tai ajokilometrikohtaisena arvona. Edellisessä oletetaan, että edun saajan vuosten omien ajojen määrä ei ylitä 18 000 kilometriä. Jos ajokilometrit jäävät huomattavasti pienemmiksi, edun saajan on ajopäiväkirjaa pitämällä (tai muulla hyvin luotettavalla tavalla) osoitettava, että ajokilometrit jäävät selvästi 18 000 kilometriä vähäisemmiksi. Matkat kotoa työpaikalle ja takaisin ovat yksityisajoa.

Jos auroedun saajan ajokilometrit ylittävät olettamuksena pidetyn 18 000 km vuodessa, hänen saamansa etuus on suurempi kuin edellä esitetyissä luvuissa on esitetty. Silloin 18 000 kilometriä ylittävältä osuudelta lasketaan syntyneen etua, jota verotetaan lisäämällä tuon edun arvo taulukon arvoon. Tällainen tiöanne syntyy helposti niille, joilla on pitkä työmatka. Verottajan on helppo laskea, kuinka suuri määrä ajokilometrejä syntyy pelkästään työmatkoista.

Jos autoedun saajalla on myös kesämökki, verotettava on yleensä joutunut antamaan tiedot sen sijaintipaikasta. Verottajalle ei tuota suurempia pulmia tehdä laskelma siitä, kuinka suuri määrä ajokilometrejä syntyy esimerkiksi sellaiselle Helsingissä asuvalle autoedun saajalle, jolla on kesämökki vaikkapa 230 kilonetrin päässä Helsingistä. Tavallisesti verottaja olettaa, että mökillä käydään ainakin 10 kertaa vuoden aikana, joten tällaistakin ajoa saatetaan olettaa syntyvän 4 600 kilometriä vuodessa.

Autoetu on luontaisetu. Sen arvo lisätään palkansaajan bruttopalkkaan. Tästä seuraa, että  enemmän arnsaitseva joutuu maksamaan autoedustaa enemmän, koska edun arvo nostaa verotettavan palkkatulon määrää. Erittäin kalliit autot ovat harvoin työsuhde-etuja. Niitä voisivat valita vain ylimpään johtoon kuuluvat, mutta koska heidän palkkansa yleensä on suuri, kallis auto johtaa bruttopalkan tuntuvaan nousuun. On edullisempaa omistaa auto itse tai tyytyä tavallisempaan autoon.

Jos palkansaajan luontoisetuauto hänen työnsä vuoksi vaihtuu kuukauden aikana useita kertoja (esimerkiksi automyyjät), perusarvo lasketaan sen auton mukaan, joka hänellä on ollut käytössään suurimman osan kuukaudesta.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Jos luontoisetuautolla ajettujen työnantajan määräämien työajojen määrä on kalenterivuoden aikana yli 30 000 kilometriä, tai palkansaaja joutuu vaihtamaan luontoisetuautoa usein, edun perusarvo on 80 prosenttia perusarvosta.

Autoedun raha-arvoa on korotettava 435 eurolla kuukaudessa tai 29 sentillä kilometriä kohden, jos auton kuljettamisesta huolehtii työnantajan palkkaama kuljettaja.

Ulkomailla saadun autoedun arvo määräytyy auton rekisteriotteeseen merkityn käyttöönottovuoden perusteella. Vuoden 2007 jälkeen käyttöönotettujen autojen perusarvo lasketaan kuitenkin niin, että auton uushankintahinta on auton hankintamaan hinta mahdollisine veroineen vähennettynä 3 400 eurolla.

Palkansaajan auton kustannuksista työnantajalle suorittama korvaus vähennetään vapaan autoedun tai auton käyttöedun raha-arvosta.

Auton hinnasto

Auton maahantuojan/ tukkukaupan julkaisema hinnasto on avaintekijä autoedun verotuksessa. Käyttöönottovuosi ja kuukausi "naulaa edun pääomaarvon". Hinnastioa katsotaan kuukauden ensimmäisen päivän hinnastosta, jossa auton malliversion hinta on ilmoitettu. Jos autoon on hankittu lisäksi varusteita, jotka eivät kuulu vakiovarusteluun, verottaja haluaa tietää niidenkin hankintahinnan samalta ajankohdalta. Yleensä varusteet käyvät ilmi siitä laskusta, jonka autoliike on antanut uutta autoa ostettaessa. Lasku tai sen kopio löytyy tietysti yrityksen kirjanpidosta.

Vaikka auton tai sen varusteiden ov-hinta muuttuisi sinä aikana, jolta etua maksetaan, hankintahinta on naulattu tuohon käyttöönottopäivämäärän hinnastoon. Jos ov-hinta nousee, edun arvoa ei auton hinnannousun perusteella. Mutta edun verotusarvoa ei myöskään lasketa, vaikka auton ov-hinta jostakin syystä (esimerkiksi verotuksen kevenemisen vuoksi) laskisi.

Lisävarusteet

Autoon hankitut lisävarusteet autopuhelinta ja tavanomaisia talvipyöriä lukuun ottamatta otetaan huomioon autoedun arvoa määrättäessä.  Lisävarusteiden arvo lisätään auton uushankintahintaan siltä osin kuin niiden arvo ylittää 850 €. Jos työnantajan lisävarusteista saama alennus ylittää tavanomaisen käteis- tms. alennuksen, lisävarusteiden arvona käytetään niiden yleistä suositushintaa.

Ajopäiväkirjaa koskevia määräyksiä

Ajopäiväkirjasta on käytävä ilmi autolla verovuonna päivittäin ajettu kilometrimäärä. Autolla ajetuista työajoista on ajopäiväkirjaan merkittävä päivittäin seuraavat tiedot:

•    ajon alkamis- ja päättymisajankohta,•    ajon alkamis- ja päättymispaikka sekä tarvittaessa ajoreitti,•    matkamittarin lukema ajon alkaessa ja päättyessä,•    matkan pituus,•    ajon tarkoitus ja•    auton käyttäjä.

Autotallietu

Lämmitetyn autotallin tai hallipaikan raha-arvo on pääkaupunkiseudulla 68 € ja muun Suomen alueella 44 € kuukaudessa. Kylmän autotallin tai hallipaikan raha-arvo on pääkaupunkiseudulla 44 € ja muun Suomen alueella 35 € kuukaudessa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.