Autoja romutettu viime vuotta enemmän

08.08.2014 | TL-verkkotoimitus
Autoja romutettu viime vuotta enemmän

Tammi - kesäkuussa kirjoitettiin 28 582 romutustodistusta ja viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna määrä kasvoi 3,7 prosenttia, kertoo Suomen Autokierrätys.

Autojen ensirekisteröintimäärät olivat vuosina 1991 - 1996 reilusti alle satatuhatta vuosittain. Tämän vuoksi kierrätykseen tulevien autojen määrässä on odotettavissa nyt ja tulevina vuosina hieman laskua.

Toisaalta kuluttajien ympäristötietoisuus sekä tieto ilmaisesta auton kierrätyksestä lisääntyvät jatkuvasti.

Suomessa romutetaan vuosittain noin 100 000 autoa, joista reilu kolmannes romutetaan edelleen muun kuin virallisen kierrätysjärjestelmän kautta.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Epävirallista tietä romutettavat autot poistetaan usein liikennekäytöstä ja ne jäävät ikuisesti ajoneuvorekisteriin.

Kesäkuun lopussa Suomessa oli  625 593 liikennekäytöstä poistettua autoa ja määrä kasvaa jatkuvasti. Vuosi sitten vastaava määrä oli 559 561 autoa.

Kesällä liikennekäytöstä poistettujen autojen määrä vähenee hieman kesäautojen käyttöönoton vuoksi ja nousee jälleen syksyllä, kun kesäautot poistuvat käytöstä talven ajaksi.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.